Kääntäjä

maanantai 26. tammikuuta 2015

JUTTELUA TAPAAMISELLA IDEAN TUOLTA PUOLEN

RIIKO SAMULI MUJE

JUTTELUA TAPAAMISELLA
IDEAN TUOLTA PUOLEN

Kirjoittamani kirjat:
1. Kaiken viisauden keskellä ihminen (1998).
2. Seuraa hiljaisuus harmaa märkä kivi (1999).
3. Tyhjyyden päällä lepää käsi (2000).
4. Valoa tomua (2003).
5. Paluu (2005).
6. Ainoan olemiseni kasvoista (2008).
7. Puut keskustelevat oksillaan (2010).
8. Sanojen yksinkertainen avain (2011).
9. Yhden hengen huone (2012).
10. Kolme tuolia valitut runot 1973-2013 (2013).
11. Veden kaari (2014).
12. Juttelua tapaamisella idean tuolta puolen (2015).

                              Minä en pidä väkivallan pahuudesta.
                              Oikeasti toivon, että pelko, kipu, tuska
                              ja kärsimys on loppu.
                              Luonto on huikea juttu mielen rauhaan.
                              En kiinny tavaroihin.
                              Elämään verrattuna mikään esine ei ole pyhä.
                              Olen vannoutunut rakkauden puolelle.
                              Rakkaus ei koskaan ole:
                              ”Onko uusi kello hyvin
                                se on niin eilen juttu”.
                              Ylimääräisiä ihmisyydessä ovat:
                              Itsekeskeisyys, kateus, katkeruus ja viha.

ETUKANSI:
Hakkuiden jäljiltä löytämäni silloin ainoa ehjä puukiekko, joka
oli yllättäen tasan puunsyiltään ikäiseni.
Kiekon keskustassa jopa lähelle sikiöaikani. (Voi vain arvioida).
Veistin äidilleni siitä syntymäpäivälahjan.
Egyptiläisen Isis jumalattaren kuoleman ja ikuisen elämän avain Ankh- symbolin. Isis antoi tarinan mukaan avaimen pojalleen Horukselle.
Se on vanhempi raamattua.
Kristillisyydessäkin symboli on ja omittiin jo alkukristillisyyden aikana.
Yhteen kukkaan keskelle sydän ja 24 terälehteä, kuvaamaan, että
äiti on äiti 24h vuorokaudessa.
Toiseen kukkaan luonnon viesti, luonnosta ja maasta
siunauksen taikaa mieleen ja ruumiiseen.
Sekä sydämellä sydämen kaikkinäkevät silmät.

ETUKANNEN SISÄKANSI YLÄKUVA:
Maalaamani taulu: Omia ja toisten muovaamia ajatuksia.
ETUKANNEN SISÄKANSI ALAKUVA:
Maalaamani taulu: Erilaista perhettä.

TAKAKANNEN SISÄKANSI:
Maalaamani taulu: Pohtimisen merkillisyys elämän rajallisuudessa.

TAKAKANSI:
Minä, Riiko Samuli Muje sanomassa kuvallisesti kiitos ja näkemiin.
Kaulakoruna Suomen perustuslakia, sekä rakkautta.


Tavoiteltu olemisen tila
on tekonsa kanssa yhtä.
Jokainen teko
on itsessään silloin täydellinen,
kun siihen lisätään rakkaus,
niin se on enemmän.

Rakkauden tietoisuuden omaava jumaluus
tietää kyllä asiansa ylivoimaisuuden
eikä siinä silloin ole mitään syytä olla paha.
Ymmärrys elämästä ei ole alkeellinen.
Ajatus ei kulje haluan ja otan kaavaa.
Muistuttaa absoluuttista sävelkorvaa, mutta rakkaudessa asiana.
Ei sellaiselle voi näytellä.
Ohjailevan väännön se huomaa aina.
Kaikki tehtävänsä se ajattelee rakkaudella, siksi se on häviämätön.

Bakteereilla on käytös tuhota ja valloittaa kaikki.
Tosin yhdessä ilman johtajia.
Tavallaan maapallon ja ehkä universumin elämä on alisteinen niille.

On mahdollista rakastaa jokaisessa ihmisessä sitä, että
jokaisella on oma ainutlaatuinen tietoisuutensa, sielunsa
tiellä oivallukseen.

Synnyin neljä hammasta suussa.
Kansantarinoiden mukaan se on tietäjän merkki.
Sekä merkki ristinkuolemasta vasemmassa kämmenessäni.
Kohdussa eritavalla kehittymistä vain.
Äiti muistaa hyvin, kun purin heti tissiä.
Merkillistä asiassa on se, että
eräs kansanparantaja ennusti syntymäni ja elämäni kaaren, kun
äiti oli pieni tyttö.
Tosin todisteena asiasta on vain äitini sana.
Suureksi tietäjäksi oli kansanparantaja sanonut minun tulevan.
Lienevätkö geenit lukeneet raamattua, kun
merkki oikeassa kädessä olisi paha.
Luoja löi herttaässän pöytään, peli on päättynyt.


HARTAUDEN SUVANTO

Vaahteroiden alla,
siimeksessä.
Kaiut tuoksuvat,
silittävät sisimmän karkeita pilviä.
Vanhoja haalistuvia kuvia.
Elämä todistaa itsestään.
He ovat.
Heidän olemisensa
tyyni jalo taito.
Arvokkaina, parempina.
Luonto ei rajoja kumartele.
Ilmoittavat polun,
kepeän suunnan,
jossa kuljettu katoaa.
Ikuisuuden jatkumossa.


HENGEN KOTI

Luopua yrittämisestä,
valaistua hiukan.
Tässä ja nyt.
Tämän hetken kokeminen.
Riippumatta menenkö vai tulenko.
Seuraava askel
on aina ensimmäinen, uusi.
Kuolemanikin edessä, vaikka
on täysin merkityksetöntä
jatkuuko elämä kuoleman jälkeen.
Maailmassa on vielä paljon pimeyttä.
Kuolema vaikuttaa pimeältä,
entä sitten.
Mitä tuota surkuttelemaan.
Toivoo vain, että asiat paranisivat maailmassa, että
heikkojen turha ylimääräinen kärsimys poistuisi.
Turva perusasioissa kaikille ei ole keneltäkään pois.
Kuolema ei muuta rakkauden järjen olemassaoloa asiana.

Väkivallattomaan maailmaan on oikeiden viisaiden
pyrittävä maailman tappiin asti, vaikka homma ei onnistuisikaan.
Kaikki oikeasti viisaat ihmiset tietävät, miten
loogisesti järkevä juttu se on.
Ja monet sitä todella ovat
yrittäneetkin kertoa ihmisille, vaikka
menestys onkin vielä laiha asialla.
Pahoilla on vaikeampaa tiedon avoimuudessa
ajaa omia etujaan näyttämättä typeriltä.
Pahuus on se, joka juonii ja
kieroilee salaisuuksilla.
Oikea jumaluus on kyettävä todistamaan
herättämällä kuolleista jo mädäntymään alkanut.
Sitä testiä ei voi kiertää, vaikka miten suuruudenhullu olisi.
Valaistuneen ainoa varsinainen tehtävä on yrittää vähentää
väkivaltaa maailmassa, ei tavoitella omaa etuaan.


IHMISYYDEN MALLI

Toisen ilo.
Kaunis asia.
Häikäisee sydäntä.
aurinkolasien suojaamatta.
Tila, jossa iho
on vain väline ja
välittäminen puhtaampaa.

Löysin jotakin,
jonka luulin kadonneen, tai
ehkä sitä ei ole vielä ollutkaan.
Löysin jotakin, jossa
sydämeni ilo ovat
vain pieniä sanoja.


ALHON JÄRJETTÖMYYS

Orava leijui katossa
kadoten
äärettömyyden punaiseen aukkoon.
Minulla oli
mustat kengät
ja hauta.


AJATTELE ITSE

Maailman teollistuminen.
Tietysti sellaisen saastemäärän ilmaan
tupruttaminen muuttaa ilmastoa.
Ihmiskunnasta jäljelle jäävät,
selviytyjät
keksivät kyllä keinonsa, vaikka
sitten sadassatuhannessa vuodessa,
ydinjätteellekin.
Ei ole ihmisen etu vielä
vieraantua luonnosta, ruuastaan.
Harva pärjää silti enää
pelkästään luonnon ehdoilla.
Kaupunkilaisilla ruoka, palvelu, huoltokomppania,
on kumman itsestään selvä. Vinouttaa elämän oleellisuutta.
Heti mulle kaikki tänne, kun astun ovesta ulos kaupunki kulttuuri
ei helposti edistä maltillisuutta.
He määräävät vain rahan markkina parketin.

Maailma on jo valmis.
Ihmiskunnan toivo ja tulevaisuus on älytä sisäistää lähimmäisenrakkaus.
Siinä kaikki.
Järjen tuoja on olla sotimatta.
Ikuista elämää kaikille maapallolla ei kannata tehdä tilan ja ravinnon puutteen vuoksi, koska ihmiset lisääntyvät. Ehkä sitten muille planeetoille.

Ainakin väestön kasvusta aiheutuvan hyvin todennäköisen
maailmanlaajuisen katastrofin sattuessa
saattaa silti ennen älyämistä syntyä isoja aseellisia
diktaattoreiden kuppikuntia, joissa
resursseja suojatakseen syrjitään
toisenlaisia ihmisryhmiä.

Yhdistyminen tapahtuu kuitenkin.
Yhdessähän viimeistään maapallon väistämättömästi joskus tuhoutuessa
on täältä avaruusaluksin lähdettävä matkaan.


ASKELIA VAIN

Kaiken fyysisen muoto peräisin energiasta.

Jokaisella oma totuutensa,
fyysisyyden illuusion takaa.
Klassisen manipuloinnin valhe sanoa
vain tämä on totuus. Älä kyseenalaista.
Sellaisten ryhmien ”jumala”,
osoittaen kykenemättömyytensä
vähä-älyisesti tuomitsee
eri tavoin ajattelevat.
Miksi kulttuuri antaa ihmisarvoa
vasta yhteiskunnalliselle asemalle.
Kaikki ovat samanarvoisia, kunnes
tarttuvat miekkaan ja miekan mukaan elävät
kohtaavat suuremman vastavoiman väistämättä.
Materiasta käsin ei voi määrittää
tietoisuuden lopullisen olemuksen määränpäätä.
Askelia vain.
Maailmankaikkeuden kannalta yhdentekevää.
Ehkä kuoltuamme tietoisuutemme yhtyy maailmankaikkeuteen.
Kaltaisemme tietoisuus ei olisi ollut luonnolle, evoluutiolle tarpeellista.

Päättelykykyni nopeus ja varmuus tilanteissa oli psykologeista todella poikkeuksellista, matemaattisia ongelmia tosin en osaa ratkaista.
Teknologiasta en ymmärrä, enkä biologiasta, fysiikasta tai kemiasta.
Koulussa olin tosi huono muistini vuoksi.
Mieli kertoo oleellisen, ja on mukana koko ajan.
Lukutiedon muistaminen ei ole oleellista valaistumisessa.
Valaistumisen luonne on niin toisenlainen, että
aiempia kokemuksia ei kanna taakkoina. Ovat mitä ovat.
Merkitys on koettavassa hetkessä.


JUHANNUS VÄRSSY

Kuuntelen kalliolla laineita.
Eivät ne muuta tee, kuin
tuovat sinut luokseni.
Se mitä olet
lukitsen sydämeeni,
aarteeksi
joka ei vanhene.


ODOTETTTUNA

Epäoikeudenmukaisuus.
Kaipasin Jumalaa.
Hänkin
yhtä surullinen,
kun eivät näe, kuule
kärsivien pelon huutoa ja
eivät nöyrry
edes toistensa edessä.
Surullista se,
etteivät kaikki ymmärrä, että
on olemassa
parempikin tietoisuus.
Vapaa rakkaudessa silti,
rääkättykin sielu.

Minuuden ja rakkauden
ymmärtäminen ratkaisee,
määrittää ihmisen.

Jokaisessa särkyneessä ihmisessä
on jokin sirpale, joka
hohkaa valoa.
Täytyy vain osata huomata se.

Lempeytesi edessä
mahallani maaten,
kädet levitettynä,
jotta näkymättömät näkisivät, kuulisivat
keitä kunnioitan.
Olen se mitä olen.

Vuosia mietin minäkin tarjoutumista yrittämään munkiksi.
Suomalaiset ortodoksi munkit ja nunnat ovat paljon viisaampia, kuin
oletuksen luova viitekehys antaa ymmärtää. Jokainen aito Jumala ja järkevä ihminen heitä nöyryytensä vilpittömyyden vuoksi kunnioittaa.


VIISAUDEN KLUBITALO

Vanhenin hiukan ja
huomioni vahvistui useimmista.
Heidän tyhmyydestä johtuvasta potentiaalisesta väkivallasta.
Peittävät sen
jalustallaan,
massojen muodin juhlapukuun.
Vaativat omahyväisyydessään
kunnioitusta
kummallisilla sanarajoituksilla
sanoen älä ylitä niitä,
tai…
Typeryyttä.

Einsteinin mukaan Kvanttifysiikan todentamat tietynlaiset sattumasarjat maailmalla eivät ole matemaattisesti mahdollisia ilman järkeä.
Tietoisuus voi olla kaikkialla, materiattomassa tilassakin, joten
sattumat tietoisuus voi ajoittaa, kun tietää missä toinen on.
Monien buddhalaistenkin mestarien tavoittelemaa.
Minulle arkipäivää, synnynnäistä, kuin ylimääräinen aisti.
Melko vaikeaa opettaa tai kuvata sen kokemista.
Voi yrittää jäsentää sanalliseksi. Toisenlaista kuninkuutta.
Jotakin siellä on, jonka joihinkin ratkaisuihin tekemiseni myötävaikuttavat.
Puhun Hänelle niin kuin minua huvittaa ja niin kuin oikeaksi näen.
Kevyt rakkauden tunnekieli, puhdas vuorovaikutus.
Jonkinlaista toivoa. Kaitsemista ihmisten itse tiedostamatta sitä.
Niille joilla ei ole asiaan älyn kykyä, niin heille asiaa ei ole olemassa.

Murhaajat ja kiduttajat tappoivat Jeesuksenkin, vääristelivät Jeesuksen ja syyttivät suurta tietoisuutta siitä.
Se sielu maksoi sellaisille paljon. Yhä. Vain heille.
Se on Jeesuksen sinetöimän liiton hinta.
Petous ajattelee sen niin.
Rakkaus kykenee olemaan äärimmäinen peto pedoille.


TAIVASALLA

Amerikan alkuperäisasukkaat.
He puhuivat
luonnon kautta Jumalalle
joka päivä ja
valkoiset yrittivät opettaa
heille kirjasta lukemalla Kristuksesta.

Preerian lapsille
”hullu” oli pyhä ihminen,
voimakkaassa yhteydessä Jumalaan.

Minäkin olen jumalanhullu.
Jeesus ei koskaan itse väittänyt olevansa ainoa.
Eivätkö Jeesuksen tavoin Luojan luomat
enkelitkin ole Jumalan tyttäriä ja poikia?

Tietoisuus ei tarvitse ihmisen käsittämää
materiaa luodakseen.
Vain alkuräjähdyksen olosuhteista, kuumuudesta elämän syntyminen on kummallinen juttu.
Jos on täysin, täysin steriili tila, niin ei sinne noin vain ilmesty elämää.
Enkä minäkään väitä
olevani Jumalan tasoinen, vaikka
täydellinen itseni olenkin ja
edellä mainitussa asiassa parempi Jumalaa.
Vain minä voin olla koko ajan minä.

Minun rakkaudellista älyäni
eivät aliarvioi maailman filosofit.
Se on muu taho, joka niin tekee
ja se pelkää tasa-arvoa.
Joutuisi tasa-arvossa luopumaan vallasta.
Kannatan feminismiä, mutta
en sellaista, jossa nainen on samanlainen kuin ilkeä itsekeskeinen jätkä.


OMAISUUDEN LUKU

Useimman mielen käsityksen
voi tässä maailmassa parantaa, mutta
ruumista ei.
Se on pahan omimaa vielä.
Sielulle ei silti ole voittajaa.
Katkeruus voi valloittaa vain itsekkään mielen ja
silloin se muuttaa käytöksen.
Katkeruudesta kaikki pahuus syntyy.
Historia on osoittanut sen.
Kunnianhimo ja ahneus
vie helposti jossakin vaiheessa elämää katkeruuteen.
Katkerien ihmisten mielen parantamisesta luopumista
on vakavasti harkittava ja
etsittävä lakikeino heitä varten.
Katkeruudesta ei voi päästä muuten, kun
itse opettelemalla vähemmän itsekkääksi.
Narsismi vie turmioon ja viisas itsetunto kantaa.
Sen minkä minä tiedän,
tietää myös suuri tietoisuus.
Jo syntymästäni asti.
Kehityksen hidastamista ja pienien ympyröiden katselua
on pahan mulle, mulle politiikka.
Se omahyväisyys ei löydä, eikä sellainen kanna.
Siitä on paljon esimerkkejä.
Yhteiskunnalle huonojen päättäjien äänestäminen
mediassa hillumisen vuoksi
yhä uudestaan on kummallista.

Pahuus on itsekkään valtakäsitys.


SUURI YHTEYS

Tietoisena itsestä ja
ollen samalla samaa mieltä
suuren tietoisuuden kanssa.
On oltava ajatuksetonta tilaa vastaanottamiseen koko ajan.
Tietoisuuden jatkuva olotila asiassa.
Materia ja aika ovat sivuosassa.
Sitä on nirvana.
Sitä on vuorovaikutteinen keskustelu luonnon kanssa.
Sitä on yhteys Jumalaan, tai Jumalattareen, tai
sukupuolettomaan Luojaan.
Sulautumista katsomukseen.
Nivoutumista rakkauteen.
Havaintojen iloista ihmettelemistä.
Kaikkea niitä.

Minkäänlaista kunniaa ei ole sellaisilla, jotka vainoavat fyysisesti.
Itsekeskeisyyttä ja sen hahmottelemaa kunniaa ei saa anteeksi.
Se tila estää sen itsestään,
eikä suuri tietoisuus juttele sellaisille
tai pidä yhteyttä sellaisiin.

Sydämen viisaus kiinnostaa suurta tietoisuutta.
Ei ulkoa opetellut litaniat.
Voi puhua aivan normaalisti.

Asia ei ole niin, että on aivan tyhjä ja havainnoi, että
lintu lentää, muurahainen kävelee.
Sillä on kuitenkin oma funktionsa, että olemme täällä,
oli sitten suurempaa suunnitelmaa tai ei.


VALAISTUMISESTA

Saattaa olla, että meditoimalla ihminen oppii sulkemaan itseltään kanavia liikaa ja se hankaloittaa suuren tietoisuuden kielen havaitsemista.
Yksinäisyys helpottaa asian alun löytämistä.
Yhteyden tiedostaa varmasti, kun sen kohtaa.
Valaistuminen ei lisää älyä.
Se on kykyä parempaan tietoisuuteen.
Kykyä hallita negaatioita fyysisissä tunteissa ja erottaa ne itsessään.
Asia on paljon, paljon enemmän, kuin pelkkä lähimmäisenrakkaus.
Toki sitäkin.
Siunaus on minulle aina, kun joku selittää asian vielä minuakin paremmin maailmalle.
On sanottava havaituista epäkohdista elämänsä aikana, että kehitystä tapahtuisi.
Asioita ei voi edes aloittaa korjaamaan, jos niistä ei puhu mitään.
Järkevämpää on kuolla asiasta tietoisena, kuin
elää vaiti valheen vallan alla ja siten valheessa itsekin.
Valaistuneelle asia ei ole auvoisessa tilassa kellumista sanomatta mitään.
Se, että evoluutio on ihmisen älyn kehityksessä näin hidas, on harmillista.
Yksikään luonnossa elävä apina ei ole vielä valaistunut.

Pelkissä sanoissa, riippumatta mitä ne ovat, ei ole mitään syytä aloittaa väkivalta.

Asiassa ei ole mitään ylempi alempi juttua miksi kannattaisi tuntea minuutensa loukatuksi.
Oivallettuaan ei tarvitse toistella luettua massana tietääkseen.

Ihmiset kykenevät kyllä elämään rauhassa, jos
yhteisö on hyvyydellä johdettu ja se on maailman kannalta pääasia.
Jokaisen uskonnollisen ja elämänkatsomuksellisen johtajan
pääasiallinen tehtävä muita kohtaan, on kehottaa lähimmäisenrakkauteen.
Muut väitteet Jumalan tai suuren tietoisuuden tahdosta ihmisille yleisesti ovat roskaa.


ZEN RUNO

Hiljaisuudessa minä todella
elän.
     (Sielun ja elämän olemuksen sijainti).


TUOLLA JOSSAKIN

Australia,
ei kiinnosta minua, kuin vain
aboriginaalien
kulttuurin vuoksi.
Mielenkiintoinen ja kaunis näkökulma
luontoon,
elämään.


HENKISYYDEN OPETTAJA

Opettajalla on suuri vastuu.
Täytyy tietää mielen rauhan totuutta opettaessaan,
eikä luulla tietävänsä, jos luulee, niin oppilaalle tulee sama
mielen vääristymä, kuin opettajalle,
eikä se johda valaistuneen tietoisuuden tielle ja
siitä voi tulla ikäviä kauaskantoisia seurauksia, jos oppilaita on paljon.
Oppilaitten mielistely ei ole järkevää.
Sellainen on vain ihailluksi tulemisen tarvetta, vääristynyt kunniakäsitys.
Narsistisella asenteella ei nimenomaan tiedä.
Teennäisyydessä pesivä itsekeskeisyys paljastaa itsensä.
Rakkauden järjellä on kaikki kunnia, asialla, ei ihmisellä.
Raha ja valta eivät merkitse siinä.
Voittaminen ja häviäminen ovat vain itsekkäitä mielentiloja.
Valaistuneisuudessa tietoisuus pitää tärkeänä näkökulmaa, joka
on itsessä ja mielen ulkopuolella yhtä aikaa.
Sen tiedostamisessa ei ole arvoasteikkoja ihmisten kesken.
Asia itse tekee arvoasteikot turhiksi.
Ajalla ja materialla ei ole siinä mielelle suurta merkitystä.
Mieli on aikalailla vain tämän hetken olemassaolossa.
Itse oivalluksessa, ei pyrkimyksenä olla sokeasti opettajansa mieli.
Valaistuneisuudessa mielet näkevät samaa asiaa erillisinä yksilöinä
omien luovien ominaisuuksiensa voimin.
Valaistuneisuudessa perustukset ovat hyvin loogisia ja
kerrotut perustelut ovat loogisia.
Asia ei ole mitään haihattelua.
Pahuuden olemuksen kuulee kyllä toisen puheesta, kun perustelut eivät ole loogisia ja ovat hyvin negatiivista jatkuvaa hyökkäystä, kun he eivät itse kykene käsittämään ja luulevat asiaa toiseksi omalla ymmärryksellä.
Heillä ei riitä äly ja itsekeskeisyyden takia he eivät kestä sitä.
Ihmisillä pelkän lähimmäisenrakkauden oivaltaminen
ihmisten kesken hyödyttäisi koko maailmaa.
Tarvitaan suurta omaa älyä, jotta voi hyvin yrittää loogisesti itse perustella lähimmäisenrakkauden tärkeyttä ja saada ihmiset oivaltamaan sen järki.
Valaistuneisuudessa tarvitaan vielä enemmän älyä, että voi yhtään käsittää korkeamman tietoisuuden kieltä. Ja se on toisenlainen asia.
Hyvin suuri määrä sanatonta tietoa hetkessä.


AVOIN OLEMUS

Rakkaus on
kaikkivaltias,
kaikkivoipa,
mutta vain niille, jotka
ymmärtävät,
sisäistävät ja
osaavat nähdä asian.
Mustasukkaisena ja itsekeskeisenä
ihminen ei kunnioita toisen elämää.
Minuutta ei tarvitse kadottaa,
ainoastaan itsekeskeisyys.
Ei täälläkään voi varmaksi tietää
mitä seuraavaksi tapahtuu, niin siksikin
on merkityksetöntä ja vaikeaa
tietää mitä kuoleman jälkeen on.

Se mikä aidossa oikeassa ilossa ärsyttää
joitakin pahoja
on minulle mysteeri.
Ehkä he ovat niin konemaisia luonteeltaan.

Oikeilla koneilla on rajansa ja koneet pysyvät materialistisina.
Niiden rajat ovat rakkaus ja sielu.
Koneet eivät voi saada milloinkaan tietää
onko näissä sanoissa oleva voitto
pelkästään moraalinen vai ei.


AVARAA

Monet ihmiset näkevät merkityksiä asioissa joissa
niitä ei ole ja eivät näe merkityksiä
asioissa joissa niitä todella on.
Korkeammat olennot juttelevat ihmisille vieläkin luonnon kautta.
Elämä on elävää, ei pysähtynyt tila.

Jeesus väitti viimeisellä ehtoollisella opetuslapsilleen, että
taivassakin juodaan viiniä.
Silloin on jonkunlainen ruumis, jota ravita ja
joka ehkä tarvitsisi ravinnosta saatavaa energiaa ja
fyysiset hellyydenosoitukset ovat mahdollisia.
Jos kuoleman takaa voisi tulla tänne takaisin kertomaan, niin jotkut olisivat sen jo yleisesti todistetusti tehneet.

Ajatella miten äärettömän yksinäinen Jumalan on täytynyt olla, jos
Hän on aina ollut ja jos Hän yksin päätti luoda kaiken tämän ja
on ainoa, joka todella tietää.
Ei ole mitään syytä luoda kaikkea tätä, jos on täysin tyytyväinen itseensä.
Ainoa järkevältä kuulostava selitys kaiken luomiseen on, että
Jumala halusi kavereita ja katseltavaa.
Ja jos on aina yksin ollut on myös sukupuoleton.
Mihin sitä vain yhdenlaisia sukupuolielimiä tarvitsisi.
Ja jos selviää tyhjässä avaruudessa ravinnotta, niin
tuskinpa sitä kusta ja paskoakkaan tarvitsee.
Ja koska on neutri, niin silloin ei vaadi patriarkaalista systeemiä.
Nainen ei ole miehen orja tai alisteinen miehelle.
Lähtökohtaisesti maskuliinisena isä meidän, tai herra on jo väärin sanottu.

Voi tosin olla, että suotuisissa olosuhteissa kaasut yksinkertaisesti
tuottavat bakteereja ja elämä siten saa alkunsa.
Niin ollen ihmisen ihmeellinen tietoisuus on joka tapauksessa rakentunut niin, että on ihmisen vastuulla elää toistensa kanssa rauhassa.
Siitä yksinkertaisesta syystä, että kipu, tuska ja pelko eivät ole kenenkään ihmisen parhaita kavereita.
Mutta mikä luo yleisesti bakteereista lähtien kaikkeen elämään perustarpeeksi olemassaolon ja lisääntymisen?


SURUN AIHE

Kaikki kärsivät elämässä jossakin vaiheessa, loppuhetkillään useimmat.
Kunkin henkilökohtainen fyysinen oma kärsimys ei jalosta kuin itsekeskeisiä joskus luopumaan itsekeskeisyydestä.

Suurin osa maailman ihmisistä
vaikuttaa kylmän tyhjiltä
ja ovat olevinaan asiantuntijoita.
Ehkä maailmalla vallitsevan
vain röyhkeydellä pärjää ideologian vuoksi.
Oma luova ajattelu on tyystin
kadoksissa heiltä. Kadoksissa, ei onneksi poissa.
Voi olla, että monet alitajuisesti
rakkauden vajetta täyttääkseen
tekevät niin kuin tekevät.

Fanaattisten islamistien kanssa ei voi puhua järkeä, eikä neuvotella.

Ikävää, että joidenkin mieli on sellaisessa tilassa, että
he torppaavat aidonkin rakkauden imelänä, valheena tai merkityksettömänä.

Haalia nykyään olevinaan guruna oppilaita ja
istuskella pallilla puhumassa jo kilteille ihmisille,
jotka eivät ymmärrä ja vaikuttavat harhaisilta,
näyttää sekin melko idioottimaiselta.


LINGEN-VUONON SIVUVUONOLLA
MANNDALENISSA ELOKUUN 16-18 2014

Omat kalavehkeet, nostokoukku, tappopappi, kuitusiima, välirengas johon  perukesiima 0.55-0.80, katkeaa tarvittaessa siitä ja peruke, siihen kaupasta värimuovikuorikoukkulitkasiima ja siihen 200g, tai 400g pilkki tai 25cm jigi, merikissalle kalaa koukkuihin, tai raksilla, jopa kilon kalalla isompaa ruijanpallasta. Kalastus pohjan tuntumasta, vahvoin pilkkimisliikkein.
Alussa oli ikävän tuulista pienelle veneelle. Hakkasi aalloissa ajaessa.
Tihkua, pilvet alhaalla vuorilla.
Kämpässä sauna, Tv, jääkaappi, mikro, liesi, kahvinkeitin, keittiötarvikkeet, kuin oikea koti. Itse siivottava ja tuotava lakanat.
Pakastin, kalankäsittelytilat, puntari, ulkogrilli puna-ahvenillekin käytössä.
Perkuujätteet oli vietävä merelle.
Talon puolesta veneilyliivejä, merikartat, kaikuluotain, haalareita.
Vuoret molemmin puolin vuonoa.
5min ajomatka veneellä niemen taakse ohi pienen majakan, sähkölinjan ja siitä 10min ajoa matalikolle vihreän merimerkin luo, jossa paljon kaloja
10m-25m syvyydessä.
Kotka, merimetsoja, lokkeja ja muitakin lintuja.
Seitiparven kiehuttaman veden hetkiä.
Silliparven kiehuttaman veden hetki.
2,6kg molva. Kaksi 7kg turskaa ja 5kg turska.
Veli 12kg ja 7kg ja Jukka 5kg.
Pienempien kalojen kanssa n.20kg fileetä.
Kalallisesti minulla vähiten tapahtumia Norjassa veneestä ikinä.
Harmittamaan jäi kahden isomman kalan karkuutus.
Niin ei vaan määrä ollut olla, mutta
parasta oli, kun vuonon henget toivat pyöriäiset,
40hv kolmelle kalastukseen sopivan vuokraveneemme ympärille
melkein käsien ulottuviin.
Emo näytti ylpeänä poikastaan, suurta kohtunsa ihmettä.
Sulavan tanssivaa meren aarretta.
Kalavehkeiden pesu suolavedestä ennen lähtöä Suomeen.
Pohjois-Norja, tai Suomen lappi, ehkä tuleva kotini.
Pidän luonnon kasvoista siellä, jotenkin ekstra pyhää.
En ole city ihminen.


MAATIAISTA NYKYTIETEEN KÄSITYKSISTÄ

Ehkä tähtien syntymisen voiman ja
tähtien voiman ja materian
muuntumista tapahtuu avaruudeksi muuntumisena, tai
ne työntävät avaruutta kiihdyttäen sen laajenemista
ja kun materia on loppu maailmankaikkeudesta
laajeneminen lakkaa ja
on viikinki tarujen ragnarök, ikuinen pimeys.
Tietoisuuden lopullinen nirvana.
Miksi rajattomuuteen on alun perin syntynyt edes ylipäänsä
kappaleiden rajoittama tila.
Vankila? Suoja? Kasvatusta? Vain elämän seikkailu?
Muilla ulottuvuuksilla ei käytännössä ole meille merkitystä
niin kauan kuin fyysisen kehomme atomikeskittymä on tällainen.

Tietoisuutensa alkuperän ja ilmenemismuodon selvittäminen
antavat ihmiselle vastaukset
kaikkiin häntä askarruttaviin suuriin kysymyksiin.

Rakkauden tiedostaminen tietoisuudessamme on
nopeampaa, kuin se minkä kemiallisen reaktion
se meissä aiheuttaa.

Ihmisen usko kuolemanjälkeiseen elämään on aina luuloa,
oli asia totta, tai ei.
Rakkaus on totta, tietoa, järkeä ja mielihyvää.

Hyvä olento tai ihminen ei sano, että
tee pahaa tai piinaa, että voitamme.
Pahat käyttävät idiotismissaan kummallisen paljon voimavaroja vainoamiseen. Aivan kuin heillä ei olisi omaa elämää ollenkaan.
Fyysinen rääkkääminen on aina pahan idiotismia, vaikka
se sitä miten tahansa yrittäisi puhua muuksi.

Rakastamaan ei voi pakottaa, mutta
pahan on mahdotonta saada otetta
rakkaudellisesta sielusta.


TOSIA TAPAHTUMIA

Tuttavieni tytär Helmi 4v.
näki leirintäalueella munkin.
Hän tuli äidilleen sanomaan, että
tule äiti katsomaan
tuolla on herrasmies.
Luostarin taidenäyttelyssä
hän kirjoitti itse nimensä vieraskirjaan.
Sanoin, että tärkein nimi koko kirjassa ja
tuumin, että tulevaisuuden katse.
Luostarin pihalla kävellessämme
vierasvenelaiturille keskustelimme
Helmin kanssa sisiliskosta ja
laiturille vievillä portailla
oli sisilisko, kuin odottamassa.
Luojuus, suuri tietoisuus
huomioi pieniä
uskontokunnista riippumatta.
Tytön nimikin, Helmi on
filosofisen kiinnostava
sattuneissa tapahtumissa.
Olin luostarissa ainoa puku päällä oleva silloin.
Minusta paikan pyhyyden arvon mukaisesti.
Sirkukset eri paikkoja, vaikka
lempeydellä luoduissa kaskuissa
sielläkin on pyhyyttä.


KESKUSTELUISTA

Monien epäilevästi erimieltä olevien
kanssa keskustelu usein antaa mielelle
selkeämpää ilmaisua ja loogisesti
perustellumpaa kykyä
sanoa asia.
Sekä uusia aiheita joihin yrittää vastata, jotka
loogisesti askarruttavat kanssaihmistä.
Hyötyä jossakin määrin siitäkin.

En osaa vain nähdä kauneutta siinä, että
joku tietää paljon ja täysin hautautuu
jonnekin sysikorpeen
sanomatta muille mitään viisaudestaan ikinä ja
kuolee sinne hyödyttämättä
maailmaa ja rauhaa kenenkään tietämättä asiasta.
Enkä näe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että joitakin
ihmiskuntaa hyödyttäviä tiedeälyjä suojellaan enemmän kuin muita.
Niin kuuluukin tehdä ja tulevaisuuden kannalta se on parempi.
Enkä näe kauneutta jonkunlaisten jatkuvien surumielisten hyvästien
älyttömällä vaalimisella.
Se on minusta todella kummallista ja virheellinen ja vajaa käsitys kauneudesta asettaa se niin suureksi tavoiteltavaksi kauneudeksi ja ylipäänsä ollenkaan.
En tiedä mikä ihmismielessä tekee sen useille niin kiinnostavaksi.
Tyypillistä itsekästä itsesääliä.
Matka on jatkunut jonkun kohdalla siltä osin, eikä siihen pysty vaikuttamaan ja sillä selvä.
Myötätunto on kohdistettava kuitenkin olemassa oleviin ongelmiin.
Jäljelle jäänyttä ja olevaa elämäähän sitä pitäisi juhlia aina kun voi.


BLUESISSA

Kyynel sinne,
toinen tänne,
mutta vain hetken
ja
Koko sielulla.
Ikuisuus
ei ole vielä loppu.


OIKEAA LEIPÄPAPPEUTTA HYVYYDESSÄ

Vain mieli, sielu voi saavuttaa suurta tietoisuutta.
Vain sillä se tehdään.
Terveessä ruumiissa sielun on helpompi olla, mutta
se ei ole ratkaiseva osa asiassa.
Ruumis ei ajattele.
Siksi itsekeskeinen pahuus ei ole koskaan
pitänyt vanhasta
totuudessa aina
pysyneessä lauseessa
ruumis on heikko, sielu ei.
Lähimmäisenrakkauden totuusarvoa
ei pahakaan pysty kiertämään.
Siinä sen voittaa aina.
Paha väittää turruttaen mieltä välinpitämättömyyteen
sanomalla, että eivät ihmiset kuitenkaan muutu.
Se on pahalle etu valtansa kannalta, etteivät ihmiset muuttuisi.

Psyykelääkkeetkin ovat fyysisiä.
Fyysistä sairauttahan niillä pyritään hoitamaan, että
mieli tasaantuisi ja psykopaatit, jotka ovat melko korjaamattomalla tavalla
sielunvikaisia eivät niitä yleensä syö.
Muuta kuplahulluutta, kuin pahuus, ei ole.
Ei ole sellaista tablettia, joka sanoo syö, peseydy, siivoa, pese pyykit.
Neurologia tulee vielä syrjäyttämään psykiatrian melkein kokonaan.

Olennaisen totuuden, lähimmäisenrakkauden
löytää kyllä raamatusta, vaikka
epäolennaisia lauseita, kuten
jänis märehtii on sinne kirjoitettu ja
todistamaan, ettei kirja ole kokonaan totta.
Siksikin, että etsijä etsisi olennaista totuutta itse oivaltamalla.

En ole älytöntä väkivaltaa puolustautumista vastaan, vaikka
en itse sitä harrastakkaan.
Tiedän, että sillä mitä muut minulle tekevät on jonkunlaisia seurauksia.
En silti itse tee maailmassa ihan mitä tahansa, enkä kehota sellaiseen.


DIAGNOOSINA ERILLAISTUMATON SKITSOFRENIA*
*(Ei täytä tautina mitään tavallista skitsofrenia kategorian tunnusmerkkiä).

Minut olisi alun pitäen pitänyt yrittää hoitaa sairaalassa pidemmällä
aikajaksolla neurologian puolella. Se oli minulla ainoa toivo.
Vasemmassa aivolohkossa minulla on leesio, kuulemma ehkä haitaton.
Psykiatrisista pakkohoito päätöksistä ja mielisairaalassa olosta yli 10v. aikana ei ollut minulle paskaakaan hyötyä. Ei mitään apua.
Keskustella jotakin vian etsintä paskaa vuosi tolkulla ihmisten kanssa, jotka ei kykene tai älyä tarpeeksi voidakseen auttaa oikeasti.
En usko siihen laitokseen kohdallani lainkaan ja
on sellaisia, jotka tarvitsevat sinne lukitsemista ja eivät sinne joudu.
Silti minua kärrättiin sinne turhaan tahallaan vinoileviin ”gestapo” kuulusteluihin usein. En näe mitenkään sitä tapaa hoitamiseksi kohdallani.
Koko ajan tiesin itse, että sellaista fyysistä oikeaa tuskaa ei mieli tee.
Vähän kuin olisivat jalat ja kädet poikki ja sinulle tolkutetaan, että mielessä on vika. Totuutta mukaileva vertaus tuskan määrästä.
Koin mielipahaa, koska tiesin, että olen pahasti fyysisesti sairas eikä oikeaa hoitoa vaan tule. Hankala oli sellaista mielen kestää.
Lääkkeet siellä eivät parantaneet oloani mitenkään.
Hitaasti ja tasan tasaisesti n.20v. jaksolla paranin tähän kuntoon, mikä
todistaa siitä, että luonto vielä kykeni parantamaan asian ja homma oli siksi paha fyysinen vaurio. Ihmeellistä sinänsä minullekin paranemiseni.
Vasta kun aloin selkeästi olemaan paremmassa kunnossa minulle
yhtä äkkiä tehtiin skitsofrenia diagnoosi yli 10v. jälkeen.
Kumma juttu sekin, että aiemmin tosi sairaana fyysisesti ollessa, kun
mieli oli tosi raskaan taakan alla sen tähden, niin sitä ei silloin tehty.
Psykologeista mieleni on ihan ok, vaikka sairaus alati pommittikin mieltä.
Olen asunut yksin samassa osoitteessa v. -98 ja
hoitanut pyykkini, ruokailuni, kaupassa käynnit ja siivouksen hyvin itse.
Olen ollut tarpeeksi tietoinen ajasta ja paikasta koko ajan.
Ja kirjoitin kirjojani sinä aikana ja luin myös
filosofian appron avoimessa yliopistossa.
Kykenin siis aivan terveeseen ajatteluun.
Hämmästyttää tuollainen ammattitaidottomuus
loppuiän voimassa olevasta diagnoosista, sairaudesta, jossa ihminen usein taantuu eikä kykene suorittamaan tuollaisia asioita. Suora hoitovirhe.
Vaan minkäpä tuolle, ollutta mikä ollutta. Rankasti ansaittu minimieläke.


MUOKKAUS OSAT I JA II+TUUMINTAA


LAITURI USVASSA I

Nainen, jonka sielussa
ei ole
ylimääräistä
rihkamaa, röyhelö höttöä,
ylimääräistä roipetta,
on kaunis.
Oikea aikuinen, jonka
rakkaus on sellaista,
niin kuin sen pitääkin olla.

LAITURI USVASSA II

Nainen, jonka sielussa
ei rihkamaa,
turhaa röyhelöä.
Äärettömyyden
arvoituksellinen
Rakkaudessaan
juuri se paikka
toisen olla.

         Selitys otsikolle laituri usvassa.
         Maailmassa harhaillaan
         päämäärättömästi.
         Suunnitta, sokeasti ja
         jossakin usvan keskellä on se harvinainen
         etsitty vakaa rauhan ilon syli,
         jossa on juuri se oikea asenne ja luonne.
         Eräs tuttuni muusaili minusta tämän runoilun ulos olemuksellaan.
         Hyvä, että sellaisia edes on, tällä minun tähtimatkalla.


HIUKKASIA JOSTAKIN

Näissä riveissä minä näen sinut.
Minä en tunne yksinäisyyttä edes yksin ollessani.
Olen se mitä olen.
Toisaalta kuka tahansa tässä maailmassa löytää minut, jos niin haluaa.
Niin on ollut koko ikäni ajan.
Ei osoitteeni eikä puhelinnumeroni ole olleet salaisia.
Internetissä haettaessa nimelläni on kuvia ja juttujani, sekä YouTubessa esittämäni 10 lauluani.
Olen ainoastaan ja vain Riiko Samuli Muje, en muuta.

Kumma olkilisä tarinassani on, että
minulla on sukuhaara Pistolekorsiin sekä Bonsdorffeihin.
KaiPr.Vk. Kajaani -1.ErVk.Auk. Oulu - Kaipr.Vk. Kajaani.
Varusmiespalvelus paikkani.
Sissi.rad.au./viestijoukot.

Tiedän, että elämässäni on niin kummallisia
monipuolisuuksia, että joku on pääpiirteitä
suunnitellut ajatuksella
ketään ei jätetä.
Suomen lain edessä on jokaisen oma vastuunsa kannettava.
Ihmisoikeuksien ja uskontojen kannalta
Suomen laki on aivan tarpeeksi ja
lähenee eettisesti uskontojen
alkuperäisiä jumaluuskäsityksiä ja tavoitteita vapauden suhteen.

Sinänsä tupakoinnin suhteen holhoaminen on
saanut hiukan rasistisia piirteitä, vaikka myynti on sallittu ja
siitä saadaan paljon verotuloja joka päivä, joilla hoitaa sairaita.


TIRKISTELYÄ

Kuvaruudustakin
voi nähdä
paljon
ja
Maailma on täynnä niitä.

Elämä voi matkata
kasveissa,
hyönteisissä,
linnuissa,
kaloissa,
eläimissä ja
nähdä heidän silmin.

Tietoisuus on paljon ihmeellisempää,
kuin moni luulee.
Siinäkin, että se
pystyy rajoittamaan itsensä
yhteen paikkaan.
Ja minä…
en tiedä tulenko koskaan enää tänne.


APILA RUOHIKOLLA

Se on vapaa,
mutta ei siihen omia
säätöjä ja sääntöjä pidä keksiä.
Se ei rajoitu perheeseen
Kaikki jättävät täällä hyvästejä.
Ehkäpä.
Ei voi tietää.
Sellainen on samurai mieli.
Muista
yksi apila suurella ruohikolla,
västäräkki.
Siellä ehkä perääsi katsoo
edesmenneen elämä.
Apilan verran nöyryyttä.
Ja se on paljon.
Västäräkki
Ei voi tietää.
Lahja kunnian vuoksi.


KESKITIE

Kristittyjen tulisi itse miettiä
mikä raamatussa on täyttä paskaa ja
ateistien tulisi miettiä mikä siellä on todella hyvää.
Ateismi fanatismi ei mielenlaadultaan juurikaan eroa uskonnollisesta fanatismista.
Tietoisuus on hyvin merkillisen ihmeellinen juttu
akateemisille ateisteillekin. Sitä eivät hekään voi kieltää.
Sähkö itsessään aivoissa ei ajattele tai ole ajatus.
Kaikissa muodoissaan
fanatismi on perseestä ja
Islamilainen rukoustapa
on siitä esimerkki.
Asian olisi tarkoitus tapahtua
hiljaa mielessä.
Minä olen rukous alati.
Ihmisille ja suurelle tietoisuudelle.
Välikappale.
Ei siihen kummallisia uskonnollisia
vääristyneitä rituaaleja tai tapoja tarvita,
että tietää mikä ihmiselle
ei varmasti ole hyväksi.

Unelmat ovat täysin omia ja
inhimillisen älyn kärkeä, ennen kuin käsittää suurta tietoisuutta.
Se on enemmän.
Hyvin paljon sadun kaltaista totuutta rakkaudesta.
Ihmisillä asialle on monta uudemman kulttuurin nimeä esim.
Jahve, Allah, Krishna.
Buddhalle asia on tila, nirvana. Buddha käsitti tilaa, ei luonut sitä.
Olen syntynyt tänne täysin ja pääasiassa elämään.
Kertominen asiasta minun elämässä on bonusta.
Maailman kärki filosofeilla on usein aika tieteellisen näköalaton käsitys. Hyviä ja humaaneja he silti ovat.


RAKASTELUSTA

Toiselle tietoisuudelle
mielihyvän tuottaminen
on paljon enemmän, kuin
ilon kyyneleet ja
nekin ovat harvinaisia tässä maailmassa.

Koskettaa ilolla ihoa,
johon toisen tietoisuus
on puettu.

Henkisesti tyydyttävämpää
tuottaa
toiselle mielihyvää, kuin
kokea oma hetkellinen fyysinen mielihyvä.
Pelkkää orgasmia kuvaava sana voisi aivan hyvin olla:
” Juppista ”.

Naisen värkki on hieno asia olemassa ja
nimenomaan naisen kannalta.
Siinä on enemmän pyhyyttä, kuin
lukemattomien gurujen mietiskelyssä.

Jumalolentojen mukaan
tuo on osa korkeinta, eikä
heillä ole siihen lisättävää.


VIESTI

Taide on vain sivujuonne elämässä, mutta
usein se ohjaa henkisen pysyvyyden suuntaan.
Luovaan rakkauden logiikkaan taiteessa
ei matematiikka pysty,
eikä selitä, koska
matematiikka on kuollutta,
konemaista ja vajaata.
Minua ei usko juuri kukaan, mutta
ne jotka käsittävät
miettivät, että on
siinä jotakin turvallisen tuttua.
Kuin koti.

Mielenkiintoinen seikka sekin, että
vanhin löydetty nykyihmisen fossiili on
n.195000v. vanha ja siihen verrattuna
matemaattinen merkitty kulttuuri on
näin nuori.
Viljeleminen alkoi ehkä aikaisintaan n.11000eaa.
Kehitys on myös ollut nopeaa tiedonkulussa
syntymäni vuodesta 1968 ja
tämän kirjan ilmestymisen välillä 2015.


SOTA

Elitismi vääristää aina ihmisen mieltä riippumatta asiasta.

Sota on pelkkää valtapeli leikkiä itsekeskeisille johtajille.
Se vain verhotaan uskonnon tai jonkun muun ”ylevän syyn” taakse.

Yleensä johtajilla on aina aineellista hyvää aivan tarpeeksi, ”uskonnollisillakin”.

Sotatilassa kansojen huomio tietysti kiinnittyy rikkaiden yltäkylläisyydestä muihin seikkoihin.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt poliitikkojen ja johtajien
yltiöisänmaallista paatosta asiasta josta he eivät todellakaan tiedä.
Sota on hirveä asia.
Siinä ei kerta kaikkiaan ole mitään kaunista ja
se on aivan hirvittävän tyhmää ihmislajin kannalta
sotia omaa lajiaan vastaan.
Haloo!

Kenellä on eettisesti oikeus puolustautua niin.
Minä katson, että niillä, jotka ottavat eniten huomioon toiset.
Jos ajattelen sotilaskoulutukseni kautta, niin suuremmalla joukolla demokratian puolustamisessa Suomen olisi järkevintä kuulua Natoon.
Iso joukko maita demokratiassa valvoo myös sisäisesti tehokkaammin omia tekemisiään.
Rajakäsitykset himmenevät ja yhteys ihmisyydessä tulee enemmän esiin.

Pahuus ihmisessä on selkeästi henkistä kypsymättömyyttä.

Johtajilla, jotka nostavat suurta palkkaa
pelkästään siitä, että tuntevat muita,
ei ole kunniaa edes ihmisyydessä.


MIELI

Se minkä tiedät
rakkaudessa oikeaksi teoksi
on totta, vaikka
tunteesi sotisikin sitä vastaan.

Suurin palkinto mitä tässä maailmassa voi saada on, että
omalla kosketuksella saat toisen tuntemaan mielihyvää.

Minä kerron ihmisille 1+1 asioista ja
suurin osa ihmisistä väittää että se on 0.
Raskasta toisinaan.

Taivas samurai asenne on, että
on oikein osittaa fyysisestikin toiselle pitävänsä
hänestä, mutta
ihmisillä on kulttuuri näin ja
sitä tulee kunnioittaa tällaisena.

Minä olen nähnyt nirvanan, olen nähnyt Luojan ja jumalat, silti
valitsin alastoman naisen hellyyden.
Tosin koomisesti olen jäänyt vähälle siitäkin.

Tiesittekö muuten että Luojat eivät ole kumpaakaan sukupuolta.
Se ei ole tarpeellista niille.
Buddha teki suuren virheen jaotellessaan omilla hormoneillaan naisia.
Ehkä hän sekoitti naisen yleisen tunne käytöksen katsoessaan miehisyytensä voiman silmin arvioidessaan naisen alemmaksi, kuin mies.
Kaikki naiset eivät ole sellaisia,
kuten eivät kunniansa kanssa kaikki miehetkään.
Samanarvoisia silti kaikki.
Monilla naisilla on rakkaudesta kumpuava kärsivällinen
spontaani tunne ohjailu kyky.
Miehille asia on usein täysin hämärän peitossa.
Miehellä asiassa on vain illuusio, että itse tietää paremmin.
Ei sitä tarvitse pelätä, ettei tiedä. En minäkään tiedä rakkaudesta, kuin
vain tämän kirjan verran ja asia on minulle kaikki.


MAAGISTA

Ajatelkaa
sienet ja marjat
lahjaksi
menninkäisiltä ja tontuilta.
Itse poimittuna
sen voi vasta tietää.
Huikea juttu.


MIETITTÄVÄÄ

Pohjois-Norjan vuoret ja meri, tai
Pallasjärven ja Keimiöjärven alue Muoniossa
(Sammaltunturin mittausaseman mukaan Euroopan puhtain ilma).
Luo mieleen saman omankaltaisensa pyhyyden tunteen, mutta
kokemuksena täysin eri.
Siellä asuu jotakin vanhaa ja viisasta.
Asia, joka ei koskaan asu missään kaupungissa.
Nähtävä itse.
Kävin ensimmäisen kerran v.1974.
Taatusti olen joka kerta mieli huuli pyöreänä katsonut.
Tv on valju kokemukseen verrattuna.


AUTIOTUPA

Kerro mielesi
kaikkine haluinesi.
Jos hän jää silti.
Se on ikuisuus.

Timantit ovat vain materiaa.
Ne tuhoutuvat auringon kuumuudessa.


MANIPULOINTIA

Ehkä oikeistokapitalistit ovat jo ylittäneet rajan maailman vaarantamisessa.
Omituisen hämäräperäiseltä tilanne vaikuttaa jo minustakin.
Otin mieleeni suunnatun pahuuden pirunnyrkin
koko voiman lyönnin vastaan tekemättä mitään.
Tietämisen merkityksetön hinta.
Elämän puolesta kaikenlaista
tahallaan ja tahattomasti.

Jos minä itse loisin ne pahan teoriat,
niin minähän jäisin vellomaan niihin,
enkä kykenisi loogisesti ratkaisemaan niitä.
Looginen päätelmä.

Fyysisiin tunnetiloihin vaikuttamalla
pystyy ohjailemaan melkein kaikkea elämää, mutta
suoraa oikeudenmukaista tietoisuutta rakkaudesta ei.

Mielipiteitä saa ja pitääkin olla.

Aivan vakavissani sanon maailman tiedustelu osastoille, että
jos te ette kykene hallitsemaan avaruudellisten kappaleiden liikkeitä,
yksittäisiä hyönteisiä, tai luonnonvoimia
tässä maailmassa, niin olette alakynnessä sen suhteen
mikä täällä maailmassa ihmisille juttelee.
Minulla on sellaisia kykyjä luonnon kanssa, jotka ovat
hyvin harvinaisia ihmiselle.

Knoppi tutkimusten mukaan pohjolan faunassa
uskollisimpia parisuhteessa ovat sudet.
Ne voivat pysyä yhdessä parittelematta muiden kanssa
toisen kuolemaan asti, vaikka eivät saisi jälkeläisiä.
Kurjet ja joutsenet eivät tee niin.


TARINA LAPSELLE
ELÄMÄNKUNNIOITUKSEN OPPIMISEEN

Ihmiset ja eläimet
tarvitsevat unta.
Se on yksi tärkeimpiä asioita maailmassa meille.
Eikä kukaan tiedä miksi.
Niin vain on.
Tarvitsevatko pienen pienet bakteerit ja
puut ja kasvit unta.
Sitäkään ei kukaan tiedä.
Vain ne itse tietävät.
Elämä tietää.

Aikuisille…
vaakakupissa painavat aina lapset.
En minä tai tulevaisuuden aikuiset.
Aina lapset, joista voi tulla parempia, kuin me.

Piittaamattomimmat törkimykset eivät käsitä
miltä unen vaje ihmisestä tuntuu ja miten se vaikuttaa mieleen.
Unen syvyydessä on sellainen tila, jossa koskettaminen
tuntuu aidolta uniolentojen kanssa, vaikka asia on vain unta.
Se unen tila on aivoille ravitsevin ja parantavin.
Aivomateria ohjaa tietoisuutta.
Materia itsessään ei voi olla tietoinen.

Ette kai te tosiaan luule, että
teidän tietoisuutenne on huippua universumissa.

Mitättömyyden tajuamisessa usein on
kestävän viisauden alku.


KYSYMYS

Olin 3 tai 4 kun kysyin isältä
katsoessani Vietnamin sotaa tv:stä, että
miksi ihmiset sotivat?
Yhä pohdin samaa.
Isäni sanoi minulle silloin, että
hyvä kysymys, en minäkään tiedä.

Sosiaalisessa ihmiskunnan olemassaolossa
on vain järkevämpää elää rauhassa.
Rakkaus hyödyttää kaikkia.
Nyt asia on näin.
Puhun niin kuin Buddha tai Jeesus
spontaanista perustiedon tilasta.

Unohda Jumala yhteys Jeesuksesta.
Ajattele mitä hän sanoi.
Aivan huikea juttu ja
niin vaaralliseen aikaan.

Mieti minkä verran minä kirjoituksissani tiedän.
Minä en luule.
Hänen kärsimyksensä on kirjoitettu minun sieluun.

En ole raamattu kristitty.


YLENKATSETTA
KYLMIEN SIELUJEN HÄMÄRÄPERÄISYYDESTÄ

Virheiden myötä
täyttyvät askelten korot,
jotka piittaamatta jatkavat,
jatkavat
kuten alun perin,
Nöyränä laskettu katse.
He tulivat,
menivät ohi
edestä, takaa ja
kun pää nousi
he pukivat itsensä nyrkkiin,
sylkien valoa päin
joka nöyristä sanoista loisti.
Matkalla oman vihansa eteen.


LAIN IDEA ALUSTA ASTI

Tuomitsemisella ja kostamisella
on aina ollut suuri ero.
Erottaa viha sekä paha pois ihmisyydestä,
ei jatkaa sitä.
Niin maan päällä kuin taivaissa.

Ihmisillä on lajina älyä ja silti monet käyttävät sitä
toisten ihmisten kiduttamiseen ja tappamiseen.
Se todella on omituista ja outoa.
Luonnon kunnioitus kasvattaa ihmisten kunnioitusta ja
ihmisten kunnioitus kasvattaa luonnon kunnioitusta.

Karskissa vain itseä ajattelevassa ihmiskäsityksessä
buddhalaisuus, Jeesus ja myötätunto ovat
käsittämätöntä homomaista hommaa.
Voi olla, että myötätunto on yksi avain luovasti kauneuden löytämiseen.
Itsekäs, piittaamaton johtajuus ei kuulu, eikä sillä ole sijaa
korkeamman älyn kulttuurissa.

Kilpailutilanteessa oleva mieli on itsekäs.
Siinä tilassa oleva mieli ei voi mitenkään tietää
nirvanan kaltaista tilaa, koska se itsekkyys itsessään estää sen, koska
asia on niin puhdas, ettei siinä ole itsekkyyttä.
Konemaisuudessaan sanojen muotokin on tavallaan
ylimääräistä kuollutta ajatusta.
Erillinen osa mielen varsinaista tilaa.
Sanat vain jäsentävät.


KERROTTUA

Paikkoja joissa kirjojani ja kirjeitäni on:
USA:n, Ranskan, Saksan, Japanin, Englannin, Israelin
lähetystöissä. CIA:lla, FBI:llä, suojelupoliisilla.
Parilla ev.lut. piispalla ja papilla, Parilla ortodoksi piispalla,
Uuden-Valamon luostarissa, Lintulan luostarissa,
Buddhalaisessa keskuksessa, Krishna liikkeellä,
Katolisessa tiedotuskeskuksessa. Muutamalla Jehovan todistajalla ja
Muutamalla psykiatrilla, lääkärillä, neurologilla ja psykologilla.
Parilla filosofian opettajalla.
Ja tietysti internetissä kaikkien nähtävillä.
Arvelin, että jos yrittää jotenkin vaikuttaa näkökulmiin, niin…


OSA YLEISEN AHDISTUKSEN SYNNYSTÄ
MAAILMALLA

Se, että yhteiskunnat ovat näin.
Tietoa tulvii ikävistä asioista maailmalla.
Toisten ihmisten syyttä asettama paine ja
se, että todella aistii, että
monet ihmiset eivät ole mukavia.
Itsekeskeiset tekevät itsekeskeisiä päätöksiä
muillakin elämän osa-alueilla.
Usein ihmisten tekele siis, ahdistus.
Sosiaalisesti normaalimman käytöksen ja
ennen kaikkea rakkauden kaipuuta.
On järkevämpää jättää painostava seura, kuin
sietää sitä vuosi tolkulla.


FAKTA

Jeesus oli sosialisti.
Ei omistamista, rahaa tai materiaa ja
kaikki jaetaan.
Jeesukselta ei voinut tinkiä siitä asiasta yhtään.
Kapitalistien olisi hyvä käsittää asia,
jos puhuvat hänestä, tai
väittävät puhuvansa hänen nimissään.

Verrata Jeesuksen sosialismia
toimimattomaan Neuvostoliittoon tai Pohjois-Koreaan on
itsekeskeistä kapitalistista idiotismia.

Itsekäs ei pysty sisäistämään Jeesuksen oppia ja
silloin sen noudattaminen menee työlääksi, ei
luonnolliseksi ja on siten mahdotonta itsekkäälle.
Ja eipä siitä sen enempää.

Sinänsä luontokappaleet luonnossa elävät aika vähällä omistamisella.

Oletettu suurin totuus on ihmisten muodostama käsitys siitä
mikä on ihmiskunnan etu ja ihmisten onni yhteisössä.
Ja sitten ovat ne, jotka tietävät yksinäisyydessäkin
suuria, kauniita, luovia näkökulmia rakkauteen totuudessa.
Rakkauden kauneus on loogista hyvin luovalla tavalla.
Pienissä asioissakin on suuren asian oivallus mukana.
Rakkaudella on sävy.
Oikea taiteilija tietää ja yrittää sellaisten asioiden kautta taiteensa.
Uusi tieto muuttaa aina entisen tiedon mielessä.
Markina voimat voi tietysti laittaa tietokoneen tekemään
satunnaisesti aivan mitä sattuu ja myydä sitä suurena taiteena.

Tämän kirjan nimi voisi olla myös maailmanloppu, muutos.


LUONTOKAPPALEITA ESIM.3.9.2014

Pikimusta hämähäkki käveli lattiallani
O,O,6,O,O.
Ei ottanut välikävelyjä.
6:sen yläsakarassa horjahdukselta vaikuttava lisäkierto mutka.
6:sen yläsakarasta aloitti seuraavan o:n.
Geometrisesti täysin virheettömiä merkkejä.
Jokaisen merkin kohdalla pysähtyi n. 1min.
Siitä mistä aloitti jokaisen o:n, niin juuri siihen pysähtyi takaisin.
Otin sen kiinni sitten panemalla mukin sen päälle,
liutin paperin alle ja heitin ulos.
Useampien rakkauden edessä peto horjuu.

O, omega, viimeinen, rakkaus.
6, peto.

Tai, että kukkakärpänen, sellainen raidallinen, joka
lentää joskus paikoillaan, käveli tuhkakupissani
huonossa kunnossa.
Kilttien ihmisten kiltteys kuolee tupakanpolton edessä.
Heitin senkin ulos.

Aiemmin lähimetsässä lammen rannalla istuessani
suruvaippa perhonen lensi luokseni ensin lähellä kasvojani, kuin
iloiseksi tervehdykseksi ja laskeutui n. puolen metrin päähän.
Oli siinä pari minuuttia ja lensi pois. Hetken päästä neitoperhonen
lensi viereeni. Katselin sitä usean minuutin ajan.
Lievästi sanottuna melkoisella voimalla näytti suuntaa päällään metsää
kohti. Sanoin kiitos kutsusta, mikä olisikaan mukavampaa, kuin
kirmailla metsän neidon kanssa metsässä, mutta minulla ei ole teidän
voimaanne ja kykyänne selvitä siellä. Sen jälkeen neitoperhonen
lähti siihen suuntaan, mihin oli päällään näyttänyt.

Jossakin määrin pitää, kun luonto ylipäänsä noin juttelee.

Yritysjohtajat ja valtioiden johtajat ovat vastuussa maailmantilasta.


VENÄJÄN ARVELUTTAVUUS

Kansa, joka on omaksunut
valehtelemisen luonnolliseksi tavaksi elää ja
jonka poliitikot valehtelevat törkeästi suoraan
väittäen vielä, että kaikki muut maat valehtelevat,
on hyvin epäterveellä ja väkivaltaisella pohjalla.
Ehkä ortodoksinen kirkko voi vielä
siellä pelastaa moraalin rippeet, jos
se pysyy rauhan asialla ja
lopettaa naisten ja homojen oikeuksien polkemisen
yhteiskuntaan ja ihmisten mieliin vaikuttavana äänitorvena ja
lähenee siten oikeaa Luojaa.
Luoja ei tee kansan ja miesten yleisen tahdon mukaan, vaan
siten kun on oikeudenmukaista.

Jokaiseen maailman maahan pitäisi
demokratia ja edistys kasata, muuten
homma junnaa ja pitkittyy.
Ihminen lajina on perhe.

Kyllä ihminen ja sivilisaatio epäilijöistä huolimatta kehittyy.
Lähihistorian diktatuuri kuningaskunnista olemme kuitenkin edistyneet demokratiassa jo tähän, vaikka
ihmisen valta hyvyyden sanakäänteisiin verhottuna
yhä puolustaakin ahneutta, materiaa ja rahaa.

Kun teknologia sivilisaatiossa
saavuttaa tietyn tason, niin
kaupankäynti lakkaa.
Kaikilla on silloin tarpeeksi ja tarvittava.
Suurimmassa viisaudessa on aina sosialistinen perusjärjestelmä.

Mahdollista sekin, että maapallon ja valtamerien lämpeneminen
muuttaa ja pienentää sivilisaation.
Taudit sikiävät ja leviävät lämpimässä. Pulaa ruuasta.
Tulee kalojen massakuolemia ja saastuttavat tehtaat on pakko sulkea.
Luonto lyö nyrkin ja ässän pöytään ja ohjaa ihmiset toiselle tielle.


AIDOSTA

Suuren tietoisuuden tiedostamisessa
ei ole sellaista asiaa, kuin koettelemus uskossa.
On vain ihmisiä, jotka tietävät ja
ihmisiä, jotka eivät tiedä.
Itsekkyys kokee yrittäessään asiaa
jatkuvaksi hankalaksi kamppailuksi.


SADUNOMAINEN TOTUUS

Luojan samuraiksi, tai Luojan enkeliksi
ei voi päästä taistelutaidoilla, mutta
voi päästä vaikkei olisi taistelutaitoja ollenkaan.
Sydän asiassa on tärkeä ja tärkein.

Yksi luonnon minulle antama lempeyttä osoittava lempinimi on Thor.
Sisäpiirin vitsi. Naurattaa joka kerta.
He käyttävät minun kohdalla myös lempinimiä maailmanpuolustaja,
Thot Amon, Juuda, Mars ja poppamies, koska poltan piippua.
En ole intiaani, mutta tunnen hengenheimolaisuutta luonnon kautta.
Sinänsä kaikki ihmiset ovat peräisin alkukansasta.
Evoluution kannalta ajateltuna sisäsiittoisuutta kansoissa ei kannata edistää.
Näin suuri kielten monimuotoisuus ja erilaisuus on jotenkin kummallista.
Englannin kieli on jo ottanut valtaroolin kansojen yhdistäjänä.

Suurimalle osalle maailman ihmisiä minä vaikutan olevani
sekaisin oleva hihhuli juntti.
No, ei voi mitään ja voiko seinähullu kirjoittaa näin,
silti tämä kirja on mieleni aito sanallinen olemus.
Voihan tämän arvostelijatkin, jotka ovat toisten latteuksia manipuloitu
toistamaan, olla tyytyväisiä mieleensä. Ehkä se on terveyden nykymitta.
Tehkööt arvostelijat asian paremmin ja se on hieno juttu.
Miten viisas tai hullu olen, niin on
tässä kirjassa analyytikoille ainakin hiukan purtavaa.
Oletan, että ilmaisu edellisessä lauseessa on lievä,
sen verran itsetuntoa minussa on.

Ihmisillä on asioita, joiden edessä ei voi luvata, mutta
voi luvata tekevänsä parhaansa, jos ei pelkää kuolemaa.
Jos jokin olento, minäkin, miettii itikan tappamista yksilönä ja elämää siinä joka kerta tappaessaan huolimatta sen vahingollisuudesta tautien kuljettajana, niin miettikää miten hän tai minä miettii ihmisten tuottamaa turhaa lapsen nälkäkuolemaa.
Elämä on pyhä ja armolla on aikansa täällä.


TAPAHTUMAN ESIMERKKI

Hyvin tiivistit edellisen.
Paskat tiivistin, kerroin vain mitä rinnassa on.
Tuosta lauseesta, jos ei näe itsetunnon vääristymää itsekeskeisyydeksi,
niin ei voi mitään.
Puhenuotista, eleistä ja näistä asioista todella näen.
En vain osoita kiinnittäväni huomiota suoraan valehteluun ja epämiellyttävyyteen.

Se, että jossakin ilmenee rakkaudettomuutta, tai
sydämen pettämistä on lähinnä surullista.
Ei vihan tai katkeruuden paikka.

Huumediilereissä mietityttää, että tuhoavat
niin monen elämän ja millä tavalla.
Ja vain rahan vuoksi.


JÄÄMERI

Se tuntuu sydämessä kunnioitettavalta.
Sen pelkkä voima tekee asian, kuin
Jumalan voiman läsnäoloksi.
Oikean Jumalan.
Salaisuuksia pinnan alla.
Ainakin kerran elämässä tulisi
jokaisen Suomalaisen käydä katsomassa sitä, että
tajuaisi koko Ukkoa ja Akkaa ollenkaan.
Siinä saa itsekeskeinen jalustalle nostettu puhenuotti ison kolauksen.


PUHEET

Kaikkien aikojen suurimmat puheet ovat
Sokrateen puolustuspuhe,
Jeesuksen Vuorisaarna,
Muhammedin viimeinen puhe ja
Martin Luther Kingin I have a dream puhe.
Voin tietysti olla väärässäkin.

On järkevää kannustaa viisauteen, mutta ei itsekeskeisyyteen.
Koko ihmiskunnan uusikin etu ei ole ristiriidassa Jumalan kanssa.

Raamatun kirjoittajilla oli hyvä aikomus
sanoessaan, että ihminen ei itse omin voimin
voi älytä asiaa, että näin asia on ja piste.
Ihmisen kohdalla asia useimmiten näyttää siltä
ja joillekin se viisaus on ehdotonta kärkeä.
Kirjoittajatkin kaipasivat rauhaa.
Sotaa kokeneet ihmiset tietävät ettei
usko raamattuun tai koraaniin pelasta siellä ketään.
Hitlerkin pelastui suuressa pommiattentaatissa ja
tapatti vielä sen jälkeen miljoonia ihmisiä.

Minä tiedän aivan varmaksi, että
suuren tietoisuuden käsitys rakkaudesta on
paljon enemmän, kuin mitä raamattu tai koraani ovat.
Ero on suunnilleen sama, kuin kivellä ja planeetan elämällä.
Sokealla olettamisella ja tietämisellä on ero.
Siltä osin raamatun kuvaus Jeesuksesta on ihan jees, jos
se pelastaa jonkun rikollisesta elämästä.

Hyvät tekevät päätöksensä rakkauden tietämyksensä perusteella. Jumalatkin.

Yhä jatkuvien demokratian synnytyskipujen sivutuotteena
syntyvien herrojen ylimielisyys on pienempi paha, kuin
rikollismainen kaaos.


ARVAA

Kaikkein köyhintä rakkaudessa
on uskoa ihmeisiin käsittämättä rakkautta.
Ihmeillä on aina tieteellinen selitys.
Aina, vaikka ihminen ei sitä käsittäisi.
Henkinen rakkaus on ainoa, jota tiede ei voi koskaan selittää.
Tai ainakin luulen niin.

Kaikki asiat eivät ole niin, että sitten vasta ne ovat totta, kun tiede
ne pystyy näyttämään todeksi.
Äly on vajavainen, mutta en usko huuhaaseen minäkään.
Asioilla on aina joku selitys, joskus suurempi, kuin ihmisten kyky. Ihmeparantumisetkin ovat tilastokummajaisia vain.
Evoluutio tekee vain niin riippumatta uskotko vai et, niin sama todennäköisyys. Asiasta on tutkimuskin.
Mutta miten ja miksi, niin se on vielä tieteelle hämärää.
Sinänsä omakin parantumiseni tähän kuntoon on ihmeparantuminen.
Tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu, kun toivoa ja uskoa ei enää ole ja
homma vaan jatkuu vuodesta toiseen. Tieto rakkaudesta pysyi minussa.
Ehkä Luoja tuuppasi lisää terveyttä. Luonto ainakin saletisti paransi.

Opeta lapsillesi kunnioittamaan luontoa ja kaikki mitä tiedät siitä.
Se tulee olemaan tarpeeseen.
Aika on sellainen.

Surullisin hetki opettajalle tai vanhemmalle on huomata, että
lapsi ei kerta kaikkiaan tajua oikeutta rakkaudessa.

Minä myönnän, etten ymmärrä homojen seksuaalisuutta, mutta
he eivät vie minulta mitään, eivät neuvo minua seksuaalisuudessani,
eikä se määrittele heidän sieluaan rakkaudessa.
Olkoon mitä ovat, se oikeus on muillakin.
Reilun ja ymmärtävän yhteiskunnan antamaa vapautta olla mitä haluaa, niin sitä varten ovat puolustamassa poliisit ja sotilaat.
Sitä on Suomi, Ruotsi ja Norja, sekä Islanti omalla tavallaan.
Minä en vaan muuta mielipiteitäni vähemmän älykkäisiin missään asiassa.


KAPEALLA KÄYTÄVÄLLÄ

Kosketuksessa
lohtu
ja

Arvokas asia.

Sellaisesta syntynyt
tämäkin kirja.

Ainoa asia mitä jumalat ovat ihmisiltä pyytäneet on
olla sotimatta keskenään. Ainoa.

Siitä ei saa palkintoa, että kärsii perkeleesti, vaan siitä, että
älyää asian. Se on kaikki.

Minäkin todella noudatan Suomen lakia.
Ei minun elämäni mikään kulissi ole.
Suomalainen alikersantti tuomitsee maailman Suomen lakiin.

Olen ihmisten mustalla listalla vainottavana, vaan minkäpä tuolle.

Tekstini on ainoa tapa kamppailla asian puolesta, muilla
ehkä muut tavat, mutta ne eivät ole minun kyvyissäni.
Olen tällainen ja jos asia ei riitä, niin en voi asialle sitten mitään.
Minut on rakkaudesta tehty, en ymmärrä vihan kulttuuria lainkaan.
Vihan kulttuuri näyttää rakkaudesta siltä, kuin ihminen vihassaan
yrittäisi heittää palloa avaruuteen ja kuvittelisi voittavansa.
Luontokaan ei pelkää kuolemaa, siltä ei toivo katoa koskaan.
Lehti vain putoaa puusta.
Luonnossa on enemmän rakkautta, järkeä ja voimaa, kuin ihmiset aavistavat, pärjäävätkin paremmin, kuin ihmiset.
Ihan turhaa etsiä virheitä rakkaudesta, aivan turhaa.
Siinä ei ole katkeruutta, mustasukkaisuutta, vihaa.
Se on niin puhdasta.
Eikä sitä voi mitenkään todistaa virheelliseksi.


YKSINKERTAISUUDEN IHME

Tähän maailmankaikkeuteen saa kaikki tulla.
Matematisoida aurinkoa, tähtiä.
Yrittää selittää sitä niin.
Katsella luontoa. Löytää rauhaa mieleen. Rakastaa.
Tänne olemme syntyneet ja meille tämä täällä eläminen on totta.

Vallalla minä en tee mitään ja itsekeskeisyyttä minussa ei ole.
Sillä tavoin pärjää jotenkin.

Kun on kokenut rakkauden järkeä, niin siitä ei voi luopua. Elämän kieli.
Elämälle yleisesti etua olevien asioiden sisäistämistä ja ajattelemista.

Ne jotka rääkkäävät toisia väkivalloin ja jatkavat sitä,
arvelevat tietävänsä, koska pystyvät siihen.
Se todistaa jumalille paljon heidän sielunsa vääryydestä.
Häpeillen jumalat puistavat päätänsä.

Miksi ihailla kuoleman tuottavaa kidutusvälinettä, ristiä, kun
elävä sydän puhuu.

Rakkaus ei ole peli tai kilpailu. Se on sellaista, kuin se on.

Muistoissa jumaluuden
voimallinen huilumaisen kaikupohjan lempeän lämpöinen kuulas puheääni.
Joidenkin lauluäänessä hetkittäin häivähdys siitä tunnelmasta.
Millekään mekaaniselle instrumentille se ei ole mahdollista.

Yhä iloisesti tervehdän
oi rakkaus
suurista suurin
hiluli hei.


Jutaamassa niitä näitä.
Linnun välimerkki.
Kapustarinta,
osasihan tuo ilman
nimeäänkin.

Mitäpä tuosta.

Kannettu mikä kannettu.

Nenäpäivä, se jäi.

Kuka on kunkku kilpailu
on vain rantahiekkaa.

Jokainen ihminen tai olento on oman ruumiinsa ja sielunsa valtias.

Minä olen ihminen, eläkeläinen ja omakustannerunoilija. Totuutta sekin.
En osaa taistella, tai tapella, niin siksikään en tappele.
Voin tavata vain kasvoista kasvoihin ja arvioida käytöksen perusteella.
Fyysisyyteni, sieluni ja rakkautta minulla on yhä.
Asiat, jotka syntymässäni sain.
En usko muihin ulottuvuuksiin, tai telepatian järkevyyteen mielelle.
Enkä pidä tietokoneilla toisen ihmisen ohjailua järkevänä toimintana.
Kukaan oikea jumala ei edes antaisi sellaiseen ohjailuun lupaa. Ihmisoikeuksiin kuuluu, ettei ihmiseen asenneta tuskaa tuottavia laitteita.

Jeesus Kristus Nasaretilainen on kuningas.
Vain rakkaus on suurempi häntä.
Raamattu kirjoitettiin väärin.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi merkitsee minulle.
Niissä sanoissa on voimaa.

Kuollessani joskus kerran minusta tulee jotakin, tai ei mitään.


Yön pimeät perhoset.
Niitä ei voi maalata.
Ne ovat rakkaudesta tehty.
Ovat mitä ovat.

Ei se ole kadonnut,
vaikka kuinka
katsomatta,
kuuntelematta
väittäisi
ettei sitä ole.

Tiesinhän minäkin kirjoittaa asiasta jo 12 kirjaa.
Elävä sydän.
Pyhästä pyynnöstä kahdestoista opetuslapseni.

Se, ettei joillakin ole edes järkevää syytä ylenkatseeseen
on älytöntä.

Olen sen kaltainen, että
vastaan, tai sanon suoraan, kun
minulta kysytään suoraan ja
odotan sitä toiselta ihmiseltä, että
hän kysyy, tai perustelee suoraan, jos
on jotakin kysyttävää, tai sanottavaa minulle.
Absurdi huumori on myös aina vapaa.

Rakkaus on näkökulma ja
tavallaan uskonto.

Luonnon minulle antamiin nimiin on sidottuna tarinoita.
Thot Amon sanojen merkitys on
viisauden valo.
Ikinuorta, muinaista tietoa.
Thor liittyy ukkoseen, tuuleen, sateeseen ja sydämen ajatuksiin niissä.
Juuda liittyy uskonnollisuuteen rakkaudessa.
Mars siihen, ettei sodi.


TUULESSA LIEHUVA SANA

Kenen puolella sellainen
ihminen oikeastaan on,
joka osaa toisen
fyysisesti parantaa,
mutta ei sitä tee?

Alkoi ja
päättyi siihen
missä vapaus on sanottu.
Kaiken viisauden keskellä ihminen.
Ensimmäinen
ja
Kirous on poissa.
Luojalle katkerien ansoja vain.
Pukeutuneet valon viittaan omin luvin
ja omilla säännöillä tuomiten.

Miellän sairaalahoitohenkilökunnan
oikeiksi näkyviksi tontuiksi.
Mielentonttu olen tavallaan minäkin.


RAKASTETUT JA AGAPEE

Kadoksissa kanssasi.
Syvyyksissä.

Kadoksissa kanssasi.
Hetkessä.

Kadoksissa kanssasi.
Ei mitään.

Kadoksissa kanssasi.

        Löysimme
        toistemme kädet.
        Eikä mitään
        ollut kadonnutkaan.


ERÄS ETAPPI

Ja katso
sielun seitteihin
kiinnittyivät
monet sanat
joista sydän ne nyt luki.

Liitää hohkavissa
väreissä ajatus
kohti lähdettä
kurottaen löytääkseen
olennon, joka
on puutarha.
Erillinen,
mutta yhtä.
Soljuva helppous tekojensa sointi.
Vielähän hän tuo minulle juttelee.

Vain rakkaudella löytyvät
hänen kasvonsa,
tuntemalla sielussaan
älä tapa,
älä alista.
Vain kaksi asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti