KOLME TUOLIA

RIIKO SAMULI MUJE

 

KOLME TUOLIA

 

Yhä ihmettelen maailmaa samoista

nahkan rei´istä kuin lapsena.

Synkkänä päivänä

ylitseni lensi naurulokki.

Pyhä lohtu.

Kutsu ilon kieleen.

Pysyvä

rakkauden järki.

Ylempänä

hyvää ja pahaa.

 

I TUOLI

LINNAKE

VESINORO

Pakko maalata mieleen tämä

leimattu valo, jonka

ohikulkija vie mennessään.

Kääntyy kirjan sivu ja

niin sinä olet keskellä

muistojeni nuotteja.

Puhallat uusia ajatuksia

valkealla hymylläsi.

Ilo nipistää vatsanpohjaa.

Tiedän, että tiedät ajankin läpi, että

laulaisin sinulle uusia tuulia tunteisiin.

Kuvasi kädessäni nukahtaa eilinen.

Sydän ripustaa huomisen kasvoja

tuhansiin yhdessäolon vuosiin.

Hetki pukeutuu juhliin.

TULKINTAA

IPSO FACTO

Hymyillessäsi

tietämättäsi

riisut naamiosi.

Lasket suojasi.

Minä kuulen

sanojesi taakse.

Värejä äänessä.

Värejä liikkeissä.

Lahjaksi.

TULEVAN TYTÄR

Siemenvilja oli kylvetty

kahdelle polulle.

Siihen, jossa astut

ja toinen johon et koske.

Ajan täyttyessä ruumis huutaa

valmista maata.

Tuuli tukee sanoja.

Työn vaalentamaa palkkaa.

Ajatus asuu toisella puolella.

Hameen laskoksissa lainassa.

Kosketuksen tavoittamattomissa.

Sielu itää kasvoissa.

Sillä polulla suutelen kauan

kunnes sylini on täysi

ja annat minulle ruumiisi rippeet

ne, joissa aikamme täyttyy.

PAJUKORI

Sinä haavoitit minua rakkaani.

Kädet nyrkissä

karuselli pyörii

intohimon iltaan.

Jäin kyydistä

metalliseen kehikkoon,

jota sinä luulit naiseksi ja

otit taksin.

Pellolla kukista tuli rikkaruohoja.

HAARAPÄÄSKY

Varpaat harallaan ruohikolla.

Aika ei kuunnellut.

Minä pysähdyin.

En huomannut tuloasi, en menoasi.

Vasta nyt varpaat laskevat ruohonkorsia

ja tunnen kesän sinussa.

Kun olet mennyt.

Kun olet mennyt.

TYTTÖ

Yön peili.

Rasvattu povi.

Juon maljasi

tässä kylmyydessä.

Keskoskaapin takaa häämöttää uusi huominen.

Oravanpesä.

Keinuhevonenkin itki.

PIKKU RITARI

Suukko valolle tähtien poika.

Vartalon polkuja pitkin

heräävät sormet

ja sinä.

Kun olet sylitysten

uskot vihdoin ikuiseen.

   Miksi elää ja kuolla.

LAIDUN

Vie iloni hevosten harjaksissa

aurinkolapset pellavapäiset.

Maistiaiset aamukasteessa.

Kupeiltani kumea nauru.

Vesinorot viittä vaille.

Kuiskaa rakkaudesta.

Kilpeä kilauta.

Lantioille laula.

Hän juoksi niityn poikki,

jonka kukat huojuivat kesässä,

kuin vaatien hymyä.

Hyppien, nauraen

ymmärsi elämää.

Pyhä, pyhä

auringonvalo.

Lahjassa jonka sait

on graniittisydän.

Se murtuu kuumana, jos

siihen heittää kylmää vettä.

LUMIVALKEAT HUIPUT

Pisaran verran kasvoiltani paimensin.

On hyvä kun olet siinä

muistojemme juhlapyhinä.

Kiviä kivien perään.

Rinnaltani raskas taakka.

Kättesi ilossa

virtaa minussa onnen veri.

Läheisyyden tikapuilla

kapuan luoksesi

ja pidän kädestä kiinni viimeisellä kukkulalla.

Muistojemme juhlapyhinä.

KOIVUSTA KASVANUT

Silloin kun olin lapsi

luonto kutsui minua.

Elin kanervikoissa

muurahaisten teitä.

Nyt olen kasvanut.

Kädessäni multaa.

Puhalla neito sisälleni kieloja

taivaan mettä täyteen.

KUNINGASPAITA

Huokuu välähdyksesi odottamatta.

Miksi en pysty vangitsemaan sitä,

kun pidät minusta eleilläsi, ilmeilläsi.

Jos pystyisin kutoisin niistä

tunteista paidan, jota

pitäisin aina päälläni, eikä

elämä pudottaisi minua koskaan polvilleen.

SAPFO SAARELLA

Tyyni mieli.

Tuoksusi suussani.

Kielenkaarella.

Nämä kahleet

ovat vapauden avain.

Pohdiskelua.

Tekemistä.

Hän.

Suussa.

Kaulalla.

Korvalla.

Nämä kahleet

ovat vapauden avain.

Suvaitsevaisuus

pesii maailmalle

naisista.

Suomen lain edessä

hyväksytty seksuaalisuus

ei ole keneltäkään pois.

SIGNAALI

Syvällä aivojen sopukoissa hän asuu.

Liekö siivonnut siellä.

Maha on ikävästä sekaisin.

 

HYVÄ LUONNE KAUNISTAA

Tarinoiden taustalla

sopulilla kivipiilo.

Ja matkalla

ovat lupaukset, joita

onnelliset saavat kantaa.

Häähuoneessa.

LABYRINTTI

Tönitään toisiamme

auringonkukan siemeniä taskuissa.

Mietteet istujalla ovat kuin

kirkonkello kumeaääninen.

Kutsumassa pehmeää ihoa.

Kutsumassa ovensuussa

pudotetuin vaattein

pystypäisiä kielen pesiä.

Kupeilta huokauksen haiku.

EPOOKKI HÄÄT

Lämpimänä poutapäivänä

yhdessä

selällään aukealla.

Siintävää korkeutta.

Valkoisia hattaroita.

Morsiushunnun alta

rauhan kertomus.

Loistemieli,

kiivetään vartaloitten kaaria.

Ei menneen maininkeja.

Tapahdutaan.

KITKAA SUURENMOISESSA MAISEMASSA

Läheisyys, pieniä puroja.

Yhtyen virtaan,

hyökyvään koskeen.

Lohen hyppy.

Suvannossa seesteinen pyörre.

HOPEATOSSU, VALKOTUULI

Kuiskaat,

hyväilet kehollasi.

Pehmoista on povellesi käydä.

Yötä ymmärtää.

Suutelet pois huoleni, harmini.

Kaipuun väre

uudesti syntyen,

syttyen keinuttaa.

Kutsuu punaposki

lähemmäksi.

Astuu luvattu

rauhan palatsiin

mielitietyn äänen uumalle:

- ”Ihanaa elää, ihanaa elää”.

Siinä onnessa

kelluu ajatus

paistattaen päivää.

KORPIOTOS

Männyt punertavat ilta-auringon valossa.

Ymmärrys kasvaa maasta

siemenen jälkiä.

Kimalainen apilassa.

Teeret kujertavat.

Kaksi joutsenta kaartaa puiden yli

lammelle jäädäkseen.

Löysivät toisensa.

Muisto kasvoista.

SINIHARMAA TAIVAS

Luotto.

Kerääntyvät pilvet.

Väre aavistaa pinnalla.

Haaveet läsnä

tuijotamme taivaanrantaan

sään seppää.

Punastut.

En minäkään tiedä.

Kömpelösti vain

kietoudun ympärillesi.

LEGENDA

Yö istuu viereeni

kysyen tarinaa

millä jaksaisi aamuun

pimeää kuljettaa.

Ystäväni tiedät sen

silmissäni olet ihmeellinen.

Sillä jaksat jo aamuun

yösi kuljettaa.

Hiljaisuus istuu viereeni

kysyen tarinaa

millä tuulen saa kuiskimaan,

sävelet siivilleen nousemaan.

Ystäväni tiedät sen.

Kuuntelija ikuinen.

Sinä saat kaiken laulamaan.

Hymyä kauneinta kantamaan.

ZEN

Rakkaudessa

on ymmärrys tyhjä.

Elämä kirkasta

virtaavaa vettä.

Tanssi

levitetyin siivin.

Olla

taivas ja maa.

KUISTI

Lammen häilyvä pinta.

Itikat ja mäkärät.

Mäntyjen pihkaisessa tuoksussa

kärpästen surina.

Silmä asuu viileässä illassa

saunan lämmön tuudittamana.

Heitetty kivi.

Antaa veden ympyröiden miettiä,

itseä ruoskimaan yllyttämät,

toistuvat turhat huolet,

kunnes katoavat merkityksettömiksi.

Vailla pukua syön kuusen kerkkää.

Hänen paljaita märkiä kuvioita kuistilla.

Pääskyset kirskuvin ilmoituksin.

Luonto valistaa.

Kesä istuu syliin.

Hikikarpaloiden kostuttama avaruus

silkin ohuita haaveita täynnä.

PUOLIVÄLISSÄ MATKAA

Näin kaksi palokärkeä.

Lie pariskunta.

Niillä pienissä aivoissa

rakkausasioista jotakin.

Ehkä olivat Eva ja Paavo Ryynänen.

Mestariveistäjät

mestariveistäjien puvuissa.

Veistämättömän puun tilassa.

II TUOLI

KATSEESSA PÄIVÄNKAKKAROITA 

ASIALLISTA

Metsään mennessä on

hyvä koputtaa isoa puuta

ja kysyä saako tulla.

STOP

Oleellista aloittaa.

Huomata

päivänkakkara.

Terälehdet.

Valo taittuu

kuvioiden sen tajuntaan.

Tuuli heijaa

muiston vartta.

Heinäkuun asua.

Lokerosta tyyni mieli.

Kukassa elämä.

GAIA

Lettipäisiä lauseita.

Tuulessa tavataan.

Pihlajassa paimen soi kiitosta.

Vuoripurolta kysyy määränpäätä.

Niin kaunis on veden matka.

Kasteesta

usvan unikuviin.

Perhonen.

Sitä katsoo

kävelevä tietokone

taputellen käsiään

sormiensa pudotessa jalkoihin,

tallaten itsensä.

Taittaa siipiä.

Vielä kerran.

Tipun, putoan

veden mukana kasvien juuriin.

Latvuksista kohoan

cumuluksien utuun.

Sitten sadan taas alas

jokien ja kapeauomaisten mukaan.

Tulen lähdevedeksi kämmenellesi.

Paimen käänsi selkänsä,

joka oli toisten kysymysmerkkejä täynnä.

Palmikoidut suortuvat

saavat sanojen peilin jähmettymään häpeään.

Luonto ei rajoja kumartele.

Elämä todistaa itsessään.

ALASTONMALLI

Mikä on elämän tarkoitus?

-         ”Kärsi jos et näe”.

Kanerva herää.

ORAVAN SYÖMÄ KÄPY

Luonto lakossa.

Minä sateen alla.

Korvat lukossa

Ukon asioista,

kuiskauksista kantavan jylyn.

Kun runo karkasi.

Pakeni piruuttaan.

HUOLI

Löysin kotoani

kirkkaan vihreän hämähäkin.

Otin sen kiinni ja vein ulos.

Samalla ikkunaan lennähti varpunen.

Aivan, kuin luontoenkeli

olisi sanonut, että

enhän minä ilman

kuulevia korvia kuule ja

ilman näkeviä silmiä näe

mitä sinä kotonasi rukoilet.

ONGELLA

Ravunsyöttejä isälle.

Ulpukoiden vierestä

36 särkeä.

36 isän syntymävuosi.

Tietoisuuttaan veden Ahti ilmaisi.

YLLÄTYKSIÄ

Takapihani seinustalle,

kivikkoreunukselle

kasvoi metsämansikoita, vaikka

kunta leikkaa ruohot.

Mistä lie siemenet kulkeutuneet.

Sadon Kekrin maistiaiset uupuneelle.

LUULEMATTA

Kuopaisin kädelläni

hiekkalaatikon hiekkaa.

Viikkojen päästä

kuopasta kasvoi heinänkorsia.

Metsän Tapion jekku,

luulematta liikoja.

LUONNON MATKIMUS

Laiturin päädystä oli lähtenyt

aaltojen vaikutuksesta metallitolppa.

Nostin sen vedestä.

Paikalle lehahti sudenkorento

jaloissaan pieni heinänkorsi.

Leijui edessäni paikallaan hetken,

kuin osoittaen apunsa.

Jätti peto ilmavia ajatuksia.

TAIVAAN ODOTUKSEN HIOMA

Veden pintajännitys.

Kantaa kevyen

hyönteisen sielun,

veden kaari.

Tuulen taiteilema

pyöristynyt rantakivi.

Kesät, talvet lojuu

toistoilla hiottu ihmisen luonne.

Kaksi pääskystä, poikanen ja vanhempi,

tikkaiden yläpäässä.

Valmiina lentoon.

Osaava jo.

Tuliko sittenkin

suusta sammakko,

joka pitää sateen

tuomasta vihreydestä.

MATKAMUISTOJA

Joku kevät sitten täällä kasvoi korvasieniä.

Yhtenä kesänä, ollessani sairaampi,

sarvijaakkokin napsahti kämmenselkään.

Oli pitävä ote kädestä.

Mittaili pitkillä tuntosarvillaan, jäärä.

Kotitiellä hiekka rahisi kenkien alla.

Astellessa syksyyn,

mustikoita mielen mukaan.

Ohimennen suriseva kimalaisen etsintä.

Yllä havina ja suhina.

Joutsenten torvet kiirivät halliten.

Niiden äänet vaimenevat,

hautautuvat metsään.

Puut, kasvaneet viime näkemästä.

Varjoisampaa.

Kuusien ohjaama katse.

Päiväperhosen lento.

Tunnistamatta lajia, silti

vangitseva kontrasti.

Pysähtynyt tila.

Oravan vieressä pieni unelma,

herkkutatti.

Kuulutti paikan hupsu.

ESI-ISÄ

Olen niin onnellinen,

kun se päättyy

ja kun se alkaa.

Istun tulta ruokkien esi-isien mailla.

Heidän kanssaan kuuntelen virtaa.

Läpi ajatusten, kosket ja tyvenet.

Heidän kanssaan

iäisyys.

Olen niin onnellinen,

kun se alkaa

ja kun se päättyy.

LOHINIVA

Maalaukset tumman veden kalvolla

soittavat virran musiikkia

sulautuen suvannossa hiljaisuudeksi.

Kohduksi elämälle.

Mies laavullaan.

Tulen kanssa yhtenä.

Hän katsoo katoavaa

vaeltavaa vapautta ja huokaa.

Täällä hän uskoo unelmiinsa.

Täällä.

Keskellä kotkan kaipuuta.

LAPPIA

Kitisi vaivaiskoivu

vuosia syillään.

Kapustarinta,

ääneltänsä luonnon aikamerkki,

viipotti variksenmarjapuskan taakse.

Kurussa kiviröykkiö.

Kelottunut kuusi.

Sammalkattoinen autiotupa,

jonka ikkunassa itikka.

HENGÄHDYSTAUKO

Lapin luonnon karu, vaikuttava yksinkertaisuus.

Näköalojen avoin suuruus.

Tuulen seura tunturissa.

Paljakan puhdas sävel.

Kerrontaa vähyyden paljoudesta.

Tunturipöllön siipien alla.

Rikkonaisen eheyttäjä.

Ilmaiseksi.

TIESI MITÄ TIESI

Syksyisenä päivänä

kylän metsäisellä hiekkatiellä.

Huomasin kimalaisen kasvin lehdellä.

Se heilutti minulle

vasenta etujalkaansa, kuin

hyvästiksi kesän uurastuksen jälkeen.

Seuraava yö oli kylmä.

REPPU

Viikonpäivät.

Seitsemän varpusta taivaalla.

Seitsemän varpusta.

Talvi tulossa.

METSÄN TORU

Tanssin vesikirkasta

kuutamon suudelmaa.

Paperitähtiä, ristihuuli.

Sekunnissa hartioilla

metsän henget.

Jos vain saisin tämän

rehellisyyden, on mitä on

kesä,

syksy,

talvi,

kevät.

Vaikka tuntisi sääliä

lyhteen läpi.

Olen silti onnettomampi,

kuin hän, jonka

siivet kuvioivat

alitajunnan uhanalaiseksi.

KADONNUT METSÄ

Istutin puutarhaan puun.

Latvasta kuolleen rautatie-omenapuun.

Ajan kuluessa se versoi juuresta vähän

joka suuntaan.

Minä ihmettelin mitä se sillä oikein haki.

KÄVELYLLÄ

Kultapiiskun kukinnot.

Katso miten oranssi perhonen.

ja tuolla toinen.

Omaksi onneksi.

Kissankäpälissä menneen kevään tuoksu.

KAIPUU LUONTOON

Reppu.

Vaatteet, kengät.

Puukko.

Hammasharja.

Kalastusvälineet.

Tulen teko taito.

Kattila.

Ja paljon, paljon tietoa kasveista.

Hyvin harva omaa kyvyn pärjätä noilla kesällä.

Paljon ovat ihmiset vieraantuneet luonnosta.

Intiaanit saivat kostonsa kansansa lahtaamisesta.

Tupakka.

SEKAVA RUNOSILMÄ

Kadulle satoi

hiljaisia vihreitä veripisaroita.

Lumihiutaleen kevyttä

koputtavaa lohkare tuhkaa.

Oksensin heinänkorren liihottavaa surua.

Ei tänään.

Ei tänään.

Odotan lentoa.

Orava leijui katossa,

kadoten

äärettömyyden punaiseen aukkoon.

Minulla oli

mustat kengät

ja hauta.

Luikerteleva

päätön

hännätön.

AJATELMA

Kuuntelen ulapan värejä.

Merihevosten leikkiä.

Delfiinin hyppy.

Vapaudelle valittu.

Pudotan kaihoni usvaan.

Tuuditan, tuuditan.

Syön simpukan sanoja.

KIERTOKULUSTA

Kalat

syvänsinisessä laguunissa

pöllyyttävät hiekkaa.

Sääsket jättävät pieniä jälkiä

veden kalvolle.

Hetket kurkistavat

peikonlehtien rei´istä.

Jyrisee ukkonen.

Ja muurahaiset

tekevät kekoa.

Anopinkielessä taas kaste.

KALAMIES

Tyyni veden pinta, jonka

rikkovat vesimittarit, hopeasepät,

satunnainen kalan tuikku.

Ilta-auringon valo kutsuu aloittamaan.

Minkä valitsisin.

Mikä tuntuisi varmalta.

Kuikan huuto.

Rantasipin pyrähdys kapeine siipineen.

Sen on oltava tämä.

Väri sopii.

Toivorikas katse pappiin.

Sitä ehkä tarvitaan vielä.

Hiipuvat huolet heittojen lomaan.

On.

Polulla katseessa hilla etuajassa.

Kääntynyt koivunlehti; lie joku

kävellyt aiemmin tästä.

Kalan iskiessä ei ole muuta.

SYYSKUUSSA AUTIOKÄMPÄLLÄ

Illan hämärän

järvilohi kylmälaukun hileessä.

Aamu-usva Pallasjärvellä.

Tunturien laet peittyneet pilveen.

Viileä silmän riemu.

Yöllä pierukin kaikui

metsän pimeydessä.

Lapin yön

painostamaton totaalinen hiljaisuus.

Pari yötä aiemmin

ihastelimme Raattamassa revontulien kuullotusta.

JÄÄMERI

Lofooteilla 80-luvulla.

Meren vihreys valtaa minut, ahavan suudelma,

lunnin lento, seitiparven

kiehuttama vesi.

Kalastan ja lokit tulevat.

Sillien perässä miekkavalas, tyyni uljas peto.

Viileä suolainen vesi, taivaskaipaus.

Jäämeren jälki Lingen-vuonolla 2011.

Runsauden allas.

Omanlaisensa tuoksu.

Sadeveden liukastama kallio.

Taivas lainaa kasvojaan.

Auringolla keittää teen

sinisyyttä, vihreyttä, harmautta.

Arvoituksellista kunniaa.

Aliarvioimatta,

pienessä mahapohjassa asti.

Vuoren silhuetti.

Huomaten, merikotka liitää kotonaan.

Jyrkällä rinteellä vuohi tuijottaa turistia.

Todistaa ylivertaista ketteryyttään.

Rannan lähellä pintautuu pyöriäinen, kuin

aavistuksesta tervehtimään.

Virtauksessa kelluu kuollut merilokki.

Pientä kuninkaankalaa ja seitiä.

Ei tyhjin käsin tälläkään kertaa.

PUKUNA HENKI

Puhalsi pyörteen.

Irrotti lehden.

Pudotessaan jäikin ilmaan. (Lähemmäs…).

Seittisäikeeseen huojumaan tuuleen.

Myhähdykseksi olevasta.

Kokemuksen kapaloihin annettiin,

kuin sydämellisen naurun valoa.

Ei tipu vähäpätöinen…

kuollut lehtikään huomaamatta.

KIINALAINEN VALKOSIPULI

Keväällä maaliskuun puolessavälissä

aurinkoisena päivänä

lumen sulaessa ja

lintujen laulaessa

nostin auringolle hattua.

KAADETTU PUU

Tummien pilvien takaa

ei kärsinyttä etsitä.

Valon värejä haihtuu maatuvissa lehdissä

Jossakin Afrikassa

kuivan savikuoren alla

vartio sammakko.

Havahtuen vasta vesisateen lupaan.

LÄHDE

Juotti emoni jutunjuurta.

Kopisutteli kantoja.

Sääti mieltä

jäniksellä, ketulla,

hauen loiskahduksella.

Muovasi muori hetkestä ikuisuuden.

Suuteli sisua sydämeen.

III TUOLI

SANOINA MIELEN MAASSA

RAKKAUDEN MORAALI

ÄLÄ TAPA, ÄLÄ ALISTA

Rakkaus on totuus.

Ei sotaa on.

Jokainen on paras oma itsensä,

joka täydellistyy rakastaessaan.

Luulon portaissa:

mmärtämättömyys.

Ivallisuus.

Pilkka.

Nyrkki.

LORU

Istui sitten iltaa innokkaana.

Kaiken kaikkiaan onnellisena.

Ympärillä ystäviä.

Vaihtamassa toistensa kanssa neniä.

MERKITYKSELLISTÄ

Puhua, ilmaista.

Voi kuunnellakin.

Elää.

Unesta rauhaa.

Kokoontua.

Puhua

iloista harmitonta pelleilyä.

Ajattomuuden kieltä.

Suosii positiivisuus

taivasta.

Hieroo

älynystyröitä

iso viisaus.

Kirkas henkinen side.

Poissa esteettisyyden ja aseman harha.

Huumorin timantteja täynnä.

Jaettu vapaus,

mittaa tuuleen.

Rehellisyyden nimissä nauraa.

Yhdessä koettu

rakkauden järki.

Tietäjien vahvan valon liitto.

KUURUPIILO

Jokin, joka viipyy,

hyväilee.

Kannattelee.

Sulkee sisälleen.

Yritys osua sanoin.

Piirtää viivoja.

Hahmottaa,

uudistava

koetun ikiliikkuja.

Jumalten siunattu lähetti.

Sen kenkien kipinä.

KAMMIO
Siipieni työ hiljaisuudessa.

Näivettyneiden unelmien

kutsumana.

Oma näkökulma.

Uudella kierteellä

ikivanhasta puhtaudesta.

Sen yllättävistä kohtaamisista.

Yhteyden pysymisestä.

Tietojeni lähde.

Muinainen antaa minun päätellä itse.

Joka päivä.

MIELEN OPPILAS

Lahkoista vapaa maailmankuva.

Tuonen käsivarsilla

kuluvat päivät nopeasti.

Olen jättänyt itserakkauden.

Kuolemani,

minulle yhdentekevä.

Se tie on totuudella palkittu.

Huomaten, havaiten

elämässä rikas.

Sanojen lohkareet

murskattu

jopa

lihan sormin.

Itsekkyydelle mahdoton ymmärtää

sen

jokaisen oma

henkilökohtainen yhdistelmälukko.

KUU SAATTAA

Kapakassa äänten sorinassa

taiteilija virittää soitintaan.

Rykii itsensä sävelen lähteille.

Tango taipuu miehen käsivarsille.

Nurkkapöydässä tuopin takaa

tirkistää hilpeä veikko.

Nauru herkässä tyrkkii neuvojaa.

Pienet koirat haukkuvat pieniä asioita

ja isot koirat isoja asioita.

Eräs etsien kohtaloaan

kyselee yön lämmittäjää.

Täältä ei löydä

tietää toinen:

- ”Suhteen rehellinen pohja puuttuu”.

SOIDIN

Jalustalle nostetun itsekeskeisyyden luona,

eksyneiden asujaimistossa.

Kukaan ei oikeastaan puhu mitään,

vaikka paljon selittääkin.

Salkussa sydän tärkeitä papereita täynnä.

Heilurikännissä omansa tuntien

sisältyy lauantai-iltaan.

Diskojen kohokuvioisiin valoihin.

Sahalaitaiseen musiikkiin.

Monimuotoisuuden merkkinä

suuri sininen sateenvarjo

on jo ihan valmis kotiin.

OHUT SILMÄNISKU

Avosetti pyristelee lentoon

pesästään heränneenä.

Vaihtuu kuulas yö

aamun tihkusateeksi

Bensankatkuisessa motellihuoneessa

nuoripari rikkoo rajojaan.

Syksyn lempeys tuntee

monta väriä.

ELLYPSION

Tähtivyö kimaltelee aikuisiässään.

Ahavoituneet kasvot ja niissä

kumarainen mies etsii lasejaan,

kaukoputkea, jolla rajata hetken kirkkaus.

Väsymys painaa hänen olemustaan.

Parthenon ja historia on tässä.

Tähtisumujen takaa.

Muistin himmentyessä on vaikeaa olla

sopivan kokoinen ihminen.

AHJON HENKÄYS

Seppä takoo.

Elon päiviä saatteeksi monta.

Hiki virtaa, taitaa työn.

Raudan puna ottaa iskun.

Orpo ääni,

niin kuin taitaisi tulen.

LAPIO

Leivosen laulu

haalistui maamiehen takkiin.

Muuta tekemistä.

Kypsissä käsissä synnitön maa.

Luojansa vankkureissa.

ETELÄÄ NAURATTI POHJOISEN TALVI

Taivaassa herätään siniharmaassa usvassa.

Kaikki hymyilevät satuja.

Naiset hyräilevät, kuin kissapedot.

Ja miehet?

Miehet, tuota odotas

mitenkähänpäin minä olisin.

Ilosta sykkyrällä.

Kuiskaa aamutuuli

ja hymyilee.

Hymyilee niin, että

on melkein pakko laulaa ilosta.

Minä en juoni.

VAPORETTO

Huokausten silta.

Ahtaissa käytävissä

eilinen

käsin kosketeltavissa.

Arka elämä pyyhkiytyy varjoihin.

Otan lehtiön ja piirrän rastin

muuttumattomana

hetkeen, jossa valo oli

Casanovan kangastus.

Palatsifreskojen huudot

aikojen takaa solmivat

naurettavan kontrastin

tyrmien ja salien välille.

Opetuksena tähän päivään?

YHTEYS

Pimeyden taakan alla

makaa kuultava sana.

Toivottu lohtu.

Suun, kynän kautta

kaartaa korkealla, jalat maassa.

Ei kai sentään, ensi epäily.

Tottunut pettymään,

kyyneliin katoavalle,

mutta silti jotakin,

kuin vanha tuttu,

odotettu, kaivattu.

Unohtunut, pudonnut matkalla,

kai kivenkoloon,

löydettäväksi.

Ensi askel, kosketus.

Uutta hetkessä.

Avoin tervetuloa.

Hiljaisuudesta nouseva ihme.

Hyväksyvä nauru.

EPELI

Kuulitko äänen joka alati

lyö yli niittyjen ja metsien.

Pilvissä pyhyyttä kantaen.

Kuulitko, kun kuiskasin, kirjoitin

sen hiljaa tuuleen.

Sanoissa nuottien

piirtämä armo.

Sen tietäessään

ei ole enää muuta.

Salainen avoin.

Minäkin.

Hiiltynyt kekäle nuotiossa.

Juuri ja juuri antaen lämmön.

UUDEN VALAMON LUOSTARISTA

Turhaako kaivata mestaria?

Ei rakkaus ole turhaa.

Ihminen vain Luojan heijastusta.

Luostarin metsässä oli

paljon variksia.

Luontoluoja vertaa munkkikaapuja

varisten höyhenpukuun.

Ehkä jostakin variksesta kurkkii

edesmennyt munkki Akaki.

Ei ihan vielä korppi.

Pyhitettyä vettä kirkossa.

Vesi ei kokonaan mukista loppunut, vaikka

join sen kutakuinkin tyhjiin.

Kirkkaana kesäpäivänä

pääskyset lensivät luostarin pihalla

matalimmillaan polven korkeudella.

Ehkäpä paikka on pyhä.

Oikeasti ihmisten uskon tekemä sellaiseksi.

Siellä alimmat ylennetään, ylimmät alennetaan.

Munkit ja nunnat oikeita kuninkaallisia.

Jokaisessa särkyneessä ihmisessä

on jokin sirpale,

joka hohkaa valoa.

Täytyy vain huomata se.

Tavoiteltu olemisen tila

on tekonsa kanssa yhtä.

Jokainen teko

on itsessään silloin täydellinen,

kun siihen lisätään rakkaus,

niin se on enemmän.

Ikuisuuden jatkumossa.

TARKOITUS

Yksinkertaistaa.

Ilman turhia röyhelöitä.

Miksi pitäisi tuntea itsensä tarpeelliseksi.

Häilyvä kunnia.

Nopea pudotus

sairaudessa, vanhuudessa.

Kauhu ruumiista johtuvaa epätoivoa, siis

aivojen tuottama virheanalyysi.

Huoliin tulee toisenlainen perspektiivi.

Negatiivisuus vain ymmärryksen puutostila.

Kaikilla yhtä arvokas matka.

Riippuvainen vedestä, ruuasta.

Sille ovatko jumalat vai eivät

ei ihminen mitään voi.

Aggressiivisuuden poistamiselle

itsestään sen sijaan voi.

Sielun olemassaolo saattaa olla,

kuin ydinreaktori, joka

tarvitsee tietyt komponentit

alkaakseen ja toimiakseen.

Ja kun virta katkaistaan

se lakkaa.

Toisaalta mielen monimutkaisuus

vain siltä pohjalta on hämmästyttävää.

Ainutkertaisuuden kallis ihme.

PYÖREÄ PÖYTÄ

Ritarit, ne pyöreän pöydän

istuvat salaisuudessaan hiljaa, odottaen.

Joku laulaa kohottaen maljaa pöydässä,

neliönmuotoisessa.

Tuoppi vielä ja pöytiä on kaksi.

Hei ritarit! Pöytä ei ole pyöreä.

Herätkää ritarit, tuoppini kertoi sen

Ritarit, ne pyöreän pöydän katsovat toisiaan

kummeksuen.

Valheessako me istummekin tuumii hän,

jolla miekka on suurin.

Ritarit, ne pyöreän pöydän istuvat salaisuudessaan.

Kukin nurkassaan hiljaa.

Ritarit, ne pyöreän pöydän, odottaen.

Aika käy pitkäksi valon tummuessa varjoiksi.

Varjoissa valo leikkii ovea.

Ovi, sen takana ritarit, ne pyöreän pöydän

hiljaa hörppien olutta.

Vaiti valassaan hänkin, jolla miekka on pienin.

Odottaen kuningasta matkaltaan,

vartijat, ritarit ne pyöreän pöydän.

TEEMA

Suojatun tarina

kärsimättömien edessä.

Hän vaeltaa heidän vuokseen

enkelten pesä sydämessään.

Etsii etsimistään

kuulevia korvia.

Ajan varsi mukanaan toivottaa tervetulleeksi

uuden syntymän.

Lupaukset annetut

piirrettyinä sydämeen

kauan sitten

ennen aikaa.

Apostolinkyydillä

uskonnolliseen tyhjiöön.

Viisautta uuteen alkuun.

Ufologiikkaa.

LASIPALLOJA

Kuvastimen tuoksu.

Himmeää valoa.

Enkeli koskettaa kasvoja.

Musta tuli

rinnan alla,

Mieli kohoaa

lumpeen kukkia

Voittajan paita

jää rakkauden päälle.

Tuuli kutoo sen

sateen seiteistä.

MIEKKAVALAAN NAURU

Vaikka asuisin surujen keskellä

autobahnojen alla

enkä näkisi nousuveden tuovan seitiparvia,

niin anna minulle anteeksi.

Raotamme tulevaisuuden ovea jatkuvasti.

Huomenna ovi on enemmän auki.

KEHTO

Oli miten oli

se on niin kuin sydän sanoo

viikinkipoika.

Irlannin nummet on kuivia ja

kyyneleet ovat kuolleita tiloja.

SOTA

Kädestä käteen

liehuva lippu.

Savu,

kuin kangastus.

Poljetut ruusut.

Rikotut liitot.

Koti.

Maksettu eilisellä.

Taistolla, jonka nimi

on unohdus.

Kuikan huuto kesäyössä.

ERAKKO

Kuvajainen edessään

historian versot, kukkakypärin.

Valoa.

Tomua.

Kamarimusiikkia

pienille

menninkäisille.

UGRI

Kosteikkoisilla soilla

iäti pisaroiden vartioimina

nukkuvat maatuvat.

Kysymysten pöly tarttuu kurkkuuni.

Lopullisuuden varjo.

Aina askeleen edellä

Versoen pieniä ajatuksia,

vanhoja saagoja.

AHDISTNEISUUDEN AJATON MIKSI

Mehiläisten surina.

Hautakukkasista mettä.

Lilja taipuu henkäyksestä.

Mehiläisten valssi

ottaa sielusta surun.

Kuolema voitti ihmisen,

mutta ei ihmiskuntaa.

DRAAMAN LITURGIA

Tämä raakuudella sydämen autioittama maa.

Tämä ihmisten omistama

kurjuuden ylistys;

missä kovien,

hymyttömien kasvojen takaa

paistaa kuoleman pelko.

Jätettynä maailmaan ikävöimään.

Kanssaihminen ahdistuksessa.

Minulla ei ole mitään

sinulle annettavaa.

Ole hyvä, saat kaiken.

Unen merkitystä parantajana

ei voi vähätellä.

Jos sinulla on vielä toimivat keuhkot, sydän, kädet, jalat ja silmät, niin

hakkaa halkoja.

Pilko murheesi poltettavaksi.

Lämmöksi muuta.

MIETTEITÄ RÄNTÄSATEESSA

Nainen on kaunis mies.

Mies on kaunis nainen.

Ja tasa-arvovaltuutetuille voittolippu.

Silmissä enemmän kuin

sormeni joustavat.

Omena suussa ei sana seiso.

Tien loppuun tullaan äkkipysähdyksellä,

joskus Jeesusta huutaen.

Odottavan pysäkillä kasvaa karvoja.

MATOKOUKKU

Unelmat kuolivat.

Sateisilta kaduilta

vesi valui, huuhtoutui viemäriin.

Haaveet hukkuivat Christina Aguilerasta, Kelly Clarksonista,

Hayley Williamsista, Mariah Careystä, J.Losta, Pinkistä,

Stacy Ann Fergusonista, Alicia Keysistä, Shakirasta, Leona Lewiksestä,

Beyoncesta, Katy Perrystä tai jostakin muusta.

Onkiretkelle matoa kaivaessa koivun juurakosta.

Lauluääni huumasi.

Järjen ääni kutsui

suu auki huokaamaan,

ulvomaan kuutamoa.

Parempi jättää sikseen.

Nöyrtyä sijaansa.

FIKTION LIPPU

Aatosten hopean savuista

hohkavilla maaleilla.

Kaukana ovat päähineet,

joita onnelliset

saavat kantaa.

Siis tervetuloa

yöhön valaistumisen.

Ilmoittaa tuo tuntemattomuuden

musta lintu kivinen.

Koskettaa kuin löytääkseen.

Oletuksissa kulkevien

huulten luona.

Säikeet

kilisten.

KIERREPORTAAT

Toisinaan

luonnonmullistuksia

uutispuurossa.

Nainen ottaa

aurinkoa puutarhassa.

Olkapäällä kärpänen.

Onnellinen siitä, että on

ruokaa, juomaa, wc, wc-paperia, suihku, pesuaineet, pyyhkeet, hammasharja, sähkövalot, televisio, matkapuhelin, sähköhella, jääkaappipakastin, pyykinpesukone, mikroaaltouuni, pölynimuri,

sohva, sänky, pöydät, tuolit, peitot, tyynyt, ruokailuvälineet, lautaset, mukit, kattilat, pannut, vaatteet, hanskat, hatut, kengät

sukat ja lämmin koti.

NÄKYMÄ 1

Minä kävelen piippu suussa.

Aika syö minun varpaitani,

se, jonka pistit taskuusi.

Rentona repaleisin mielin

palaa liekki

pohjamutia myöten.

Orionin vyö, kuin järjestelmälliseen muotoonsa

jonkun älyn tekemä.

Seitsemän sankaria Otavan otsalla.

Pimeää ainetta.

Neutriino kulki lävitseni.

Kerran vielä potkaisen tyhjää

suu auki.

Meripihka itkee.

Taivasmusiikki ei ole

nuoteista katsottu.

Puilla on talvella hiuksensa.

Puut keskustelevat oksillaan.

Kasvit eivät valehtele.

Niiden ei tarvitse valehdella.

STAGE

Huppu silmillään saarnamies.

Hokee kirjaa,

huppua toisten silmille.

Hengessä köyhien ravintoa.

Helvetin pelolla herkät sisälle pönkätty.

Papukaijoina pirunnyrkin muuria

ymmärtämään, toistamaan jääneet.

Pitäkööt uskonnolliset vain ja ainoastaan

omasta moraalistaan huolen, sillä

muurin takana on

mittaamattoman rakkauden elävä satu.

Henkilökohtaisen tarkoituksen vaatiminen

Jumalalta on hiukan ylimielistä.

Sillä teolla luotu halveksii saatuja kykyjään.

Miksi pitäisi taantua ja

mennä kehityksessä takapakkia.

Ihminen on luotu Luojalleen

kunniaa tuomaan

ajattelemalla, oivaltamalla ja löytämällä itse.

Yksinkertaisesti rikkaiden yltäkylläisyydestä

sikiää epäoikeudenmukaisuus,

pesii rikollisuus, sodat,

vallan väärinkäyttö.

Opettajat junnaa ja

junnaa, että

selkeä typeryys kääntyisi viisaudeksi.

Henkisen kauneuden olemus

opettaa jo pelkällä ilmenemismuodollaan.

Siinä ei ole ehtoja.

Elävä ikuisuuden kieli on ulkona.

Ei lukittuna huoneisiin, kirjoihin.

Jokaisen elämä on enemmän

kuin joku kirja.

URKOOSI RETRIITTI

Olipa kerran.

Aivan kuin minun.

Hahtuvaa.

Puhallan sen.

Armo.

MISTÄ TULEMME?

Yksin synnytään.

Yksin kuollaan.

Alasti synnytään.

Alasti kuollaan.

Minä en ole syntynyt smokki päällä.

Vaatteita vaihdetaan vain elämässä välillä.

Oliko sielu, tai elämä jossakin ennen tänne syntymää ja

palaako sielu, tai elämä kuolemassa takaisin sinne.

Energiahan ei katoa, se muuntuu.

Kaikki asiat ovat

saaneet muotonsa energiasta.

TARINAA KUUDESSA

Viesti ajattomuuden tapahtumasta.

Välinpitämättömät.

Materia, kulissit on kaikki.

Etsijät

Sivuttaen löytämänsä arvottomana.

Kätkijät.

Ajatellen, eivät useimmat voi ymmärtää.

Tiedostajat.

Maalaten aarteen kuvaa osumatta.

Löytäneet.

Hämmästellen elämän rikkautta rakkaudessa.

Omaksujat.

Ollen osa rakkauden voimaa.

Maailmanlaajuista tyyntä ymmärrystä, ihmeitä arjessa.

OMISTAN KOKEMUKSENI

KÄY NIIN KUIN KÄY

Maalla asuessa

luonnosta sopivasti nöyryyttä.

Aikuisuuden yksinäisyydessä

levollisin mielin.

Koen, siis olen

henkeni huone.

 

Kalat ui kaikille.

Pyrstöistä nirvana pyörre.

Antaa joidenkin hosua, potkia vettä.

Itsekkyyden kadotessa, löytää.

Kaiken viisauden keskellä ihminen.

Olemme ikuisia jo nyt, jos sielu on kuolematon.

Kuolema itsessään merkityksetön olemattomuuden tila.

Rakastettava siinä todellisuudessa missä on.

Oikeus ja kohtuus.

Rakkaus on sosialismia.

Ihmiskunnan joskus vielä yhdistävä peruspalikka.

Se on kaikille ja kaikissa on

sen viisauden johdattavaa lyhtyä.

PIERUNI

Ei ollut kokonaisuuteni.

Pelkistettynä.

Olen.

Ympyrä sulkeutui ympyrässä.

Jätteenkin jälkeen.

Ovatko runoni tarpeellisia?

En tiedä, mutta

kyllähän WC:kin huuhdellaan toisinaan.

NUPPU
Ääniä

pienistä hetkistä,

toisten käsistä.

Olihan se.

Naurun haju

laulun laitamilla.

Kohdistamalla ajatuksensa rakkauteen

voi jokainen luoda jotakin.

Kuuntele, kuinka maailma valmistautuu syntymään.

TIEDON PERUSTELTU YHTEISÖLLINEN MIELIPIDE

Näin hieno avaruusalus maapallo

ihmeteltäväksi saatu,

silti jotkut kuka milläkin

torrakolla toisiaan pieksämässä.

Niin kuin ei muka kaikille

tonttia riittäisi kuperkeikkaa tehdä.

Vapaa tiedonvälitys

kaataa vääryyttä.

Suurin vältettävissä

oleva kärsimys

nälkään kuolevilla lapsilla.

Lapset ovat aina syyttömiä

aikuisten luomiin ongelmiin.

Ihmiskunnan alku kohti avaruutta.

Galaktisessa vankilassaan

leipää, kalaa repussaan.

UKONHATTU

Sateessa tulevassa.

Pisaroissa olevassa.

Kyynelissä menneessä.

Kynteni kasvavat.

Minä elän vielä.

Ruumis matkalla

sanojen iättömyyteen.

Verhojen avautuessa

se mikä on aitoa, jää jäljelle.

KYSYMYS

Maailmankaikkeus.

Rajattomuus.

Ja sen takana sama

Missä kaikki tämä sijaitsee.

Aivon ongelma.

Kun lakkaa liikaa yrittämästä,

etsimästä,

löytää väistämättä jotakin.

Valaistuu hiukan.

SALAISUUKSIEN KRYPTA

Vihan arkku.

Siellä olento, jumaluus, kuolematon.

Rikollisten piinaama, rääkkäämä.

Ollut sitä

ja pitkään.

Vihan sarkofagi.

Yhden itserakkautta vailla olevan maailman paimenen

kuolemalla avattavaksi tehty.

Menetyksen hinta.

Vaikka olisit yksin, jos tunnet

itsessäsi oikeudenmukaisuuden valon, niin

silloin se on olemassa.

Kun on takki tyhjä tuskasta ja ahdistuksesta,

niin se on tyhjä.

Ihmeitä on turha odotella.

Murtumispiste, yksilöllistä, toisille vähän on paljon.

Harva kasvaa ihmetteleväksi lapseksi jälleen.

TIESTÄ

Minä

olen

nämä

sanat.

Sielujemme hetken

nivoutumisen kohtauspaikka.

Ajattomuuden tila.

Ikiliikkujana maapallon pyöriminen

ja kiertorata auringon ympäri.

Maa, tämä universumin kärpäsenpaska.

Avaruudesta näkyvät luonnon värit ja

pimeää lohduksi halkovat

ihmisten sähkövalot.

Tähtien valoa kaukoputkella tarkastellessa

menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus läsnä.

Tietoisuus,

pieni maailmankaikkeus,

mittaamaton.

Vaikeaa silti ajatella itsensä

kolmeen paikkaan yhtä aikaa.

OLEN SE MITÄ OLEN

Materiasta käsin ei voi määrittää henkisyyden lopullista isoa rakkauden totuutta. Ihminen määrittää oman fyysisyyden illuusion takaa totuutensa.

Uskonto joka väittää olevansa lopullinen totuus, valehtelee. Klassinen manipuloinnin muoto on sanoa, että vain tämä on totuus, älä kyseenalaista.  Itsekkyys juonii, vaatii. Hyvyys ei juoni. Hyvyyden erottaa niin helposti. Olen osa suurta tietoisuutta, suurta rakkauden järkeä.

Einsteininkin mukaan on olemassa tila, jonka kvanttifysiikkakin on todentanut varmaksi ja jota buddhalaiset mestarit tavoittelevat.

Niille joilla ei ole asiaan kykyä, niin heille asiaa ei ole olemassa.

Minulle se asia on arkipäivää. En kykene tuntemaan vihaa.

Sen kokeminen on hiukan samankaltaista, kuin ylimääräinen aisti.

Melko vaikeaa opettaa tai kuvata sen kokemista.

Tekemiseni jopa jossakin määrin myötävaikuttavat sen maailmalla tekemiin ratkaisuihin. Kuolemanpelkoa, murhetta tai surua ei siinä kielessä ole lainkaan. Materialistisella kärsimyksellä, kuolemalla ja haluilla

ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Sitä on ihmisen vaikea sisäistää.

Vain sielu, mieli voi saavuttaa rakkauden järjen tietoisuuden suuruutta.

Hienovarainen huolehtimisen ulottuvuus kielessä on. Ihmisten väkivalta on AINOA asia mikä häntä häiritsee. Mustasukkaisena ja itsekeskeisenä ihminen ei kunnioita toisen elämää. Saattaa olla, että meditoimalla ihminen oppii sulkemaan itseltään kanavia liikaa ja se hankaloittaa suuren tietoisuuden kielen havaitsemista. Uskovat kutsuvat asiaa kaitselmukseksi, tai Luojaksi. Toiset kutsuvat sitä sattumaksi. Minä puhun suurelle tietoisuudelle minkä oikeaksi näen ja koen ja täysin niin kuin minua huvittaa. Raha, valta, eivät merkitse minulle mitään. Voittaminen ja häviäminen ovat vain itsekkäitä mielentiloja. Minuuden ja itsekeskeisyyden ero on tämä: Toisille voi antaa köyttä ja toiset harovat silti lisää kiipeämättä, huutaen minä, minä, minä ja putoavat jyrkänteeltä, kun köysi loppuu. Narsistinen minä tiedän asenne mietityttää ihmisissä, kun sillä asenteella ei nimenomaan tiedä. Vääristynyt kunniakäsitys on vain egoismia. Rakkauden järjellä on kaikki kunnia ja se on asia. Ei ihminen. Elämäntyöni olen kirjoituksissani tehnyt. Saan rauhassa mennä. Vanhaksi arameaksi, Jeesuksen kotikieltä, kuollutta kieltä, mukautettuna nykykirjaimiin, ana ho malka, joka tarkoittaa minä olen kuningas. Ymmärtäkää, että tietoisuus on enemmän, kuin ruumis, jopa altzhaimer potilailla. Se on sielun keskeistä olemista. Vaikea asia käsittää vapaus.